panenteismistä

Panenteismi on teologinen näkemys Jumalan ja maailman suhteesta, jonka mukaan Jumala on sekä maailman sisällä että maailmasta suurempi. Sen mukaan Jumala on muun muassa maailman olemassaolon lähde ja ylläpitäjä, mutta Jumala ylittää maailmankaikkeuden eikä ole sama kuin se. Maailma on Jumalan sisäinen todellisuus, ja Jumala vaikuttaa maailmassa samalla kun hänen todellisuutensa laajuus ylittää sen.

Panenteismi ero pantheismiin siinä, että pantheismissa Jumala ja maailma nähdään identtisiksi; panenteismissa maailma on Jumalassa läsnä, mutta Jumala ei ole yksinomaan maailma. Se eroaa myös klassisesta teismistä, jossa Jumala on täysin erillinen ja maailmasta riippumaton.

Historia ja kehitys: Termi panenteismi (panenteismus) on peräisin 1800-luvulta. Sitä on kehitelty muun muassa Karl Krause -traditiossa sekä Friedrich Schellingin ajattelussa, ja 1900-luvulla prosessiteologiassa (Alfred North Whitehead, Charles Hartshorne) sekä joidenkin kristillisten ja liberaalein tulkintojen teologiassa. Panenteistisia piirteitä on nähty myös muissa filosofian ja teologian suunnissa, kuten Paul Tillichin ja Karl Rahnerin ajattelussa.

Käytännön vaikutukset: Panenteismi korostaa Jumalan immanenssia sekä transsendenssiä: Jumala on läsnä kaikessa ja samalla suurempi kuin maailma. Tämä vaikuttaa käsityksiin jumalan toiminnasta, luomakunnan suhteesta sekä ihmisen vastuusta ja maailman muutoksesta.

Kritiikki: Perinteiset teistit ovat esittäneet, että panenteismi voi kaventaa jumalan suvereenia luonnetta tai osoittaa liiallista maailman sisään sulautumista. Puolustajat korostavat sen tarjoavan tavan yhdistää Jumalan läsnäolo ja todellinen suhde luomakuntaan.