palkkaharmonisointi

Palkkaharmonisointi tarkoittaa palkkojen erojen kaventamista eri ammattien, toimialojen tai alueiden välillä siten, että palkanmaksun tasot lähenevät toisiaan. Se voi olla sekä julkisen politiikan että työmarkkinatoiminnan kautta toteutuvaa, ja siihen voivat vaikuttaa lainsäädäntö, kollektiiviset sopimukset sekä työntekijöiden ja työnantajien väliset neuvottelut.

Käytännössä palkkaharmonisointia pyritään edistämään muun muassa keskitettyjen tai alakohtaisten neuvottelujen avulla, minimipalkkojen asettamisella, sekä palkkojen sidoksella tuottavuuteen tai yhteisiin periaatteisiin, kuten samaa työtä tekevien samanlaiseen palkkaukseen. Tuen ja verotuksen kautta voidaan myös tasoittaa tuloeroja. Alueelliset tai toimialojen väliset sopimukset voivat toimia välineinä palkkatasojen lähentämisessä.

Käytännön vaikutukset voivat olla sekä tarkoituksenmukaisia että ongelmallisia. Palkkaharmonisointi voi pienentää köyhyyttä ja lisätä ostovoimaa sekä työmarkkinoiden vakauden. Toisaalta se saattaa kaventaa palkkojen eriytymisen syitä, kuten osaamisen ja kokemuksen arvoa tai työn vaativuutta, ja heikentää kannustimia koulutukseen tai tuottavuuden parantamiseen. Debatissa korostetaan usein tarvetta tasapainoon kilpailukyvyn, oikeudenmukaisuuden ja työmarkkinoiden dynamiikan välillä.

Palkkaharmonisointi on sekä Pohjoismaissa että laajemminkin eurooppalaisessa kontekstissa esillä oleva kysymys, ja sen muotoja ja tavoitteita muovaa kunkin maan työmarkkinamalli, lainsäädäntö sekä taloudellinen tilanne.