painoindeksi

Painoindeksi, tunnettu myös nimellä BMI, on yksinkertainen mitta kehon painon ja pituuden suhteesta. Se antaa nopean arvion kehonkoostumuksesta ja terveysriskien mahdollisesta kohoamisesta. Laskukaava on BMI = massa kilogrammoina jaettuna pituuden neliöllä metreinä (kg/m^2). Esimerkiksi 70 kg henkilön pituus 1,75 m antaa BMI:n 70 / 3,0625 = noin 22,9.

Tulkinta aikuisille yleisesti hyväksytyillä rajoilla: alipaino alle 18,5; normaali 18,5–24,9; ylipaino 25–29,9; lihavuusaste I 30–34,9; lihavuusaste II 35–39,9; lihavuusaste III 40 tai enemmän. Näiden kriteerien tarkoituksena on tarjota yleiskuva riskien suunnasta väestössä. Painoindeksi voi kuitenkin toimia ensirajana yksilön tilan arvioinnissa, mutta se ei määritä diagnoosia.

Käyttö ja rajoitteet: BMI on käytännöllinen ja laajasti saatavilla oleva työkalu terveyskeskusteluissa sekä väestön tilastoinnissa. Sen avulla voidaan seurata trendejä ja tunnistaa ryhmiä, joilla on suurempi riski liikalihavuudesta liittyviin sairauksiin. Ei kuitenkaan mittaa kehon rasvan määrää tai jakautumista, eikä erota lihasvoimaa. Siksi hyvin lihaksikkaalla ihmisellä BMI saattaa ylittää normaalin rajan vaikka rasvaa olisi vähän, ja joidenkin ikäryhmien tai etnisten ryhmien riskit voivat poiketa standardeista.

Käyttö lapsilla ja nuorilla poikkeaa aikuisista: BMI tulkitaan pituuden ja iän mukaan prosenttijakaumana (percentile), ja tulkinnassa huomioidaan sukupuoli sekä kasvun kehitys. Painoindeksi tunnetaan historiallisesti Adolphe Queteletin kehittämäksi mitta-asteikoksi, joka otettiin laajasti käyttöön 20. vuosisadan aikana ja jota käytetään nykyisin laajalti terveydenhuollon ja epidemiologian työkaluna.