paikallispuudutusaineita

Paikallispuudutusaineet ovat lääkkeitä, joita käytetään kivun paikalliseen hallintaan puuduttamalla toimenpiteen alue. Ne estävät natriumkanavien toimintaa hermopäätteissä, mikä estää hermojohtamisen ja kivun välittymisen. Puudutuksen aloitus ja kesto riippuvat aineesta sekä annostuksesta, sekä kudostyypistä. Puudutus voidaan toteuttaa injektoimalla infiltraatiopuudutus, hermopäätettä puuduttamalla tai topikaalisesti. Joissakin tapauksissa käytetään myös laskimopuudutusta (IVRA) tai muita puudutusmenetelmiä.

Luokitus ja esimerkit: Esterit ja amidit. Esterit, kuten prokainia (novokaiini) ja tetrakaiini, hajoavat nopeasti plasman esteriasteissa ja niiden vaikutus on yleensä lyhyt. Amideja, kuten lidokaiini, mepivakaiini, prilokaiini, bupivakaiini, ropivakaiini sekä artikaiini, metabolisoidaan pääasiassa maksassa. Artikaiini on amidi-tyyppinen aine, jolla on esterisidos, mikä mahdollistaa nopean hydrolyysin sekä plasmassa että maksassa. Amideilla on usein pidemmämpi vaikutusaika, ja esimerkiksi bupivakaiinin jotkut annetut määrät liittyvät suurempiin sydänoireiden riskeihin.

Käyttö ja turvallisuus: Puudutuksessa käytetään usein vasokonstriktoria, kuten epinefriiniä, vaikutuksen pidentämiseksi ja systeemisen imeytymisen vähentämiseksi; sitä ei käytetä endarterial-alueilla kuten sormissa, varpaanpäissä, nenässä tai peniksessä. Prilokaiinia on metalloglobinemiavaara suurina annoksina tai erityisryhmissä. Systeeminen toksisuus ilmenee keskushermoston oireina (tinnitus, huimaus, kouristukset) sekä sydän- ja verenkiertoelimistön häiriöinä (hypotensio, rytmihäiriöt). Hoito perustuu tukitoimiin ja tarvittaessa lipidipitoiseen hoitoon.

Paikallispuudutusaineita käytetään laajasti hammashoidossa, kirurgiassa ja kivunhoidossa. Valinta riippuu alueesta, toivotusta kestosta ja potilaan terveydestä; tarjolla on sekä nopeasti vaikuttavia että pidempi vaikutusajan annoksia.