paikallispuudutusaineet

Paikallispuudutusaineet ovat lääkkeitä, joilla estetään kipu ja tunto tietyllä kehon alueella lyhytaikaisesti. Ne vaikuttavat estämällä hermosolujen natriumkanavien toimintaa, jolloin kipuärsykkeen eteneminen pysähtyy. Aineet jaetaan pääosin ester- ja amide-tyyppeihin niiden metaboloitumisen mukaan: esterit (esim. prokaiini, tetrakaiini, benzokaiini) hajotetaan plasman esteraaseissa, kun taas amideja (esim. lidokaiini, mepivakaiini, bupivakaiini, ropivakaiini, prilokaiini) metaboloi pääasiassa maksa.

Käyttö ja antotavat: Paikallispuudutusaineita käytetään mm. hammashoidossa, dermatologiassa ja pienten kirurgisten toimenpiteiden yhteydessä sekä perioperatiivisen kivunlievityksen osana. Ne voidaan antaa topisesti (geelit, voiteet, suihkeet), infiltraationa (tahraamalla lähistölle kudosta) tai hermohaaran puudutuksena (nerve block) sekä epiduraali- tai spinaalipuudutuksena. Verenkierrosta stimuloituna vasokonstriktorin, kuten adrenaliinin, lisäys voi pidentää vaikutusta ja vähentää systeemistä pitoisuutta.

Turvallisuus ja riskit: Paikallispuudutusaineet voivat aiheuttaa paikallista ärsytystä sekä systeemistä toksisuutta, jos aine imeytyy suuria pitoisuuksia. Paikallinen puudutus voi aiheuttaa perioraalista tunnonmenetystä, tinnitusta, huimausta, pahoinvointia ja harvoin kouristuksia tai rytmihäiriöitä. Allergiset reaktiot ovat useammin esterimuodoilla kuin amideilla. Yleistyneitä riskejä lisäävät suurten annosten antaminen, samanaikainen alkoholi- tai sedatiivien käyttö sekä erityisryhmissä (lapset, vanhukset, maksasairaus, sydämen ja verenkiertojärjestelmän tilat).

Riippuen aineesta ja käyttötilanteesta paikallispuudutusaineet voivat olla tehokas osa kivunhoitoa; turvallisuus edellyttää oikeaa annostustusta, potilaan tilan tarkkailua ja mahdollisten yhteisvaikutusten huomioimista. Ammattilaiset hakevat tarvittaessa lisätietoa paikallispuudutuksen ohjeista ja suosituksista.