osseointegraatioon

Osseointegraatioon tarkoittaa elävän luun ja implantin välille muodostuvaa suoraa, kiinteää liitosta, jonka kautta implantti saa vakauden ja voi siirtää kuormituksen luiden kanssa. Termiä käytetään erityisesti hammasimplantologiassa sekä ortopedisten implanttien ja proteesien kiinnityksessä.

Liitto muodostuu, kun implantin pinnalle tapahtuu luun uudiskasvua ja luusoluja integroituu implantin pintaan. Paranemisaikana luu kasvaa implantin ympärille ja luo kiinnitysrakenteen. Usein käytetään titaania tai titaaniseoksista valmistettuja implantteja; pintakäsittelyillä, kuten hiekkapuhalluksella ja happihionnalla, sekä pinnan mikrokarkeudella pyritään parantamaan luusynergiaa ja kiinnittymää.

Historiaan kuuluu Per-Ingvar Brånemarkin työ 1950–1960-luvuilta, jolloin todettiin titaanin kyky muodostaa lujaan sidoksen luuhun. Konsepti laajeni hammasimplantoinnista erilaisiin ortopedisiin sovelluksiin ja loppukäyttäjän proteesien kiinnitykseen, mikä johti uudenlaisia hoitopaikkoja ja käyttötapoja.

Käyttökohteet ovat pääasiassa hammasimplantit, joilla korvataan yksittäisiä hampaita tai koko hammasket, sekä osseointegroidut luustoproteesit, kuten amputoidujen raajojen kiinnitysratkaisut. Proseduuriin kuuluu yleensä kirurginen implantin asennus ja paranemisaika, jonka pituus riippuu kohteesta ja luun laadusta; kuormituksen aloittaminen tapahtuu paranemisen jälkeen.

Hyödyt ovat parantunut vakaus, parempi keinon hienosäätö ja käyttäjäkokemus sekä mahdollisuus säädettävyyteen ilman perinteisiä sokkikehikkoja. Riskit ja haittavaikutukset voivat sisältää infektion, peri-implanttiitin riskin, implantin epäonnistumisen sekä hampaiden ja luun tilan heikkenemisen. Contraindikaatioita ovat aktiivinen tulehdus, huono luun laatu, vakavat systeemiset sairaudet sekä vaikea tupakointi. Osseointegraatio on etenkin hammas- ja ortopedisessa protetiikassa vakiintunut vaihtoehto, jonka pitkäaikaiset tulokset vaihtelevat yksilöllisesti.