ortodoksisuudeksi

Ortodoksisuus viittaa yleensä ortodoksiseen kristinuskoon, joka on yksi kristinuskon suurimmista haaroista. Se kehittyi Rooman valtakunnan itäosissa ja erkaantui lopullisesti roomalaiskatolisesta kirkosta suuressa skismassa vuonna 1054. Ortodoksisuus on erityisen merkittävä Itä-Euroopassa, Balkanilla ja Lähi-idässä.

Ortodoksisuuden keskeisiä piirteitä ovat sen liturginen perinne, ikonien käyttö jumalanpalveluksissa ja pyhäinjäännösten kunnioitus. Pyhä Traditio, joka sisältää Raamatun lisäksi kirkkoisien opetukset ja ekumeenisten kirkolliskokousten päätökset, on ortodokseille erittäin tärkeä. Ortodoksinen kirkko on rakenteeltaan autokefalisten eli itsehallinnollisten paikalliskirkkojen liitto, joista jokaisella on oma johtajansa, patriarkka tai arkkipiispa. Konstantinopolin ekumeenisella patriarkalla on kuitenkin kunnia-asema.

Uskonkappaleissa ortodoksisuus jakaa monia perustavanlaatuisia uskomuksia muiden kristillisten kirkkojen kanssa, kuten uskon kolmiyhteiseen Jumalaan ja Jeesuksen Kristuksen jumalallisuuteen ja ihmisyyteen. Erilaisuuksia löytyy esimerkiksi Neitsyt Marian aseman ja pyhien välittäjäroolin tulkinnoissa, sekä kirkollisessa hallinnossa ja sakramenttien käytännöissä. Ortodoksisuus korostaa mysteerien ja kokemuksellisen uskon merkitystä.