oksidiyhdisteitä

Oksidiyhdisteitä (oksidit) ovat yhdisteitä, joissa happi on sitoutunut toiseen elementtiin. Hapesta voi muodostua sekä ionisessa että kovalenttisessa sideissä. Oksidit ovat yleisiä epäorgaanisessa kemiassa ja niillä on monia teollisia ja luonnollisia tehtäviä.

Luokittelu ja ominaisuudet. Yksi keskeinen jako on binääriset oksidit, joissa on hapen lisäksi vain yksi toinen elementti (esimerkiksi metalliset oksidit kuten Fe2O3, Al2O3, MgO sekä epämetalliset oksidit kuten CO2, SO3, NO2). Metalliset oksidit ovat tavallisesti emäksisiä tai amfoterisiä, epämetalliset oksidit xúcivat happamia ja muodostavat vesiliuoksia, joissa ne ovat happoja. Oksideita voivat olla myös peroksidit (esim. Na2O2) ja superoksidit (KO2), jotka sisältävät O–O sidoksia ja ovat usein erittäin reaktiivisia.

Syntetisointi ja rakenteet. Oksidit syntyvät usein hapen reaktiosta metallien tai muiden alkuaineiden kanssa, esimerkiksi palamisessa, hapettumisreaktioissa tai höyrystyneiden hapenkeskittyneiden kaasujen avulla. Sillä, millainen rakennemateriaali syntyy ja miten happi sitoutuu, on vaikutusta sulamispisteisiin, kovuuteen ja liukoisuuteen.

Käyttökohteet. Oksidiyhdisteitä käytetään laajasti keraameissa ja rakennusmateriaaleissa (esim. Al2O3, TiO2), katalyyteissä (esim. Fe2O3, ZnO), pigmenttiluissa sekä elektroniikassa ja valotekniikassa (esim. ZnO, TiO2). Ne ovat myös luonnollinen osa ilmakehän ja biosfäärin kemiaa sekä korroosioprosesseja.

Esimerkkejä. Fe2O3, Al2O3, TiO2, ZnO, MgO; CO2, SO2; Na2O2, KO2.