näkökentästä

Näkökenttä tarkoittaa sitä ympäristön osaa, jonka näköaisti pystyy havaitsemaan kerralla ilman silmän liikuttamista. Se muodostuu keskuksesta, jossa näön tarkkuus on suurin, sekä laajemmasta perifeerisestä näkökentästä. Ihmisen normaalin näkökentän arvioidaan olevan noin 180 astetta horisontaalisesti ja noin 140 astetta pystysuunnassa, kun katse on suoraan eteenpäin. Keskusnäkö kattaa noin 1–2 asteen kulman, ja tarjoaa erittäin korkean tarkkuuden; perifeerinen näkö on suurempi mutta sen tarkkuus ja värintoisto heikkenevät kauempana katseesta.

Näkökentän laajuus ja laatu voivat heikentyä iän, sairauksien tai vaurioiden seurauksena. Esimerkiksi glaukooma ja verkkokalvon sairaudet voivat supistaa näkökenttää, jolloin havaittavien alueiden määrä pienenee. Näkökentän tutkiminen tapahtuu kliinisesti perimetrialla, jonka avulla kartoitetaan, mitkä kohdat ovat havaittavissa ja mitkä ei. Yleisiä menetelmiä ovat Goldmann- ja Humphrey-perimetriat, jotka piirtävät kartan havaittavista pisteistä.

Näkökenttä on keskeinen tekijä arjessa sekä turvallisuudessa että suorituskyvyssä. Se vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti havaitsee esteet, reagoi ympäristön muutoksiin ja toimii vaikkapa ajoneuvossa tai urheilutilanteissa. Teknisesti näkökenttää huomioidaan myös suunnittelussa: valvonta-, turvallisuus- ja robottijärjestelmät sekä VR/AR-laitteet ja kamerat jakavat kuva-aluettaan siten, että käyttö on sekä kattavaa että luotettavaa.