nominaalisuuteen

Nominaalisuus on kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan sitä, että jokin kielellinen ilmentymä voidaan tulkita nimisanaiseen tai nimeä toimivan kokonaisuuden luonteeseen. Käytännössä nominaalisuus kuvaa, millä tavoin sana- tai lauseyksikkö voi käyttäytyä nimisanaisesti: olla subjektina tai objektina, viitata jotakin yksikköä, tai olla pääkappaleen nimeä muodostava osa.

Kielitieteessä nominaalisuutta tarkastellaan sekä syntaksin että semantiikan näkökulmasta. Syntaktisesti nominaalinen ilmaus voi muodostaa noun-phrase-analyysin, jonka päätyymiönä on nimi. Semantisesti nominaalisuus liittyy referatiivisuuteen (viittaako ilmaus johonkin todelliseen tai mielivaltaiseen Kohteeseen) sekä määrällisyyteen ja artikkeleihin sekä ajan- ja tilanilmaisuihin. Eri kielissä nominaalisuutta voidaan ilmaista eri tavoin: sananmuodostuksella, sanaluokalla tai lauseen sisäisillä rakennetyypeillä.

Nominalisaatio on keskeinen prosessi nominaalisuuden ilmentämisessä. Se tarkoittaa sanan tai lauseen muuttamista nimeä vastaavaksi ilmaukseksi. Esimerkkejä suomen kielessä ovat verbin -minen- tai -us/-uus-loppuiset nominaaliset muodostumat, kuten kirjoittaminen, juokseminen tai talon rakentaminen. Myös adjektiivien ja pronominien muuntelut voivat tuottaa nominaalisia ilmaisuja, joita käytetään nimeävinä tai viittaavina.

Kielitieteellinen merkitys vaihtelee kielestä toiseen: jotkin kielet rakentavat nominaalisuutta tiukemmin morfologisesti kuin toiset, ja toiset kielet korostavat nominalisointia syntaktisina rakenteina. Nominaalisuuden tutkimus auttaa ymmärtämään, miten lauseista voidaan muodostaa viitteellisesti ja semantisesti eheviä nimimuodollisia ilmauksia eri kielissä.