neuvottelujärjestelmän

Neuvottelujärjestelmä on Suomessa käytössä oleva työmarkkinoiden neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä, jonka keskeisenä tavoitteena on sopia palkoista, työehdoista ja työsuhteisiin liittyvistä periaatteista työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välisissä neuvotteluissa. Järjestelmä perustuu vapaaehtoisuuteen eikä valtiovallan velvoitteisiin, vaikka sen tulokset – erityisesti kollektiiviset sopimukset – vaikuttavat laajasti työelämään.

Järjestelmä jakautuu useille tasoille: keskitetyt (kautta maan ulottuvat) tai toimialakohtaiset sopimukset antavat raamit palkkaukselle ja työehdoille, ja yrityskohtaiset sopimukset tarkentavat ehtoja yksittäisessä työpaikassa. Keskitetyt sopimukset toimivat merkkipylväinä, joiden puitteet ohjaavat myös alempien tasojen neuvotteluja.

Osapuolina ovat työnantajien keskusjärjestöt ja työntekijäjärjestöt. Suomessa keskeisimpiä ovat EK (elinkeinoelämän keskusliitto) työnantajapuolella sekä SAK, STTK ja AKAVA työntekijäpuolella. Neuvottelut voivat johtaa työlle ominaista käytäntöä määritteleviin sopimuksiin, ja kiistojen sattuessa käytetään sovittelua tai muita lakisääteisiä riidanratkaisumenettelyjä.

Lainsäädäntö tukee järjestelmän toimintaa useilla sosiaalisen vuorovaikutuksen keinoilla: neuvottelu- ja sopimusoikeudelliset puitteet, mahdolliset laajentamistoimet sekä valtion väliintulo tarvittaessa. Historian saatossa neuvottelujärjestelmä on kokenut sopeutumista talouden muutoksiin, mutta se on yhä keskeinen osa suomalaisia työmarkkinoita, tarjoten joustavan raamin työelämän muutoksille.