nekroottiset

Nekroottiset, tai nekroottiset taudinaiheuttajat, ovat organismeja tai osa niitä, jotka saavuttavat ravintonsa tappamalla isäntäsolukkoa ja hyödyntämällä kuollutta kudosta. Termiä käytetään erityisesti kasvitieteessä ja pathogenian kontekstissa kuvaamaan taudinaiheuttajia, jotka aiheuttavat nekroosin eli kuoleman soluissa ja rakenteissa.

Nekroottiset eroavat biotropeista, jotka tarvitsevat isäntäsolun elävänsä selviytyäkseen, sekä hemibiotropeista, jotka alussa ovat biotrooppisia ja muuttuvat myöhemmin nekroottisiksi. Nekroottiset sienet ja bakteerit tuottavat usein soluseinää hajottavia entsyymejä (kellulasaasi, pektinaasi, lipaasit) sekä toksiineja, mikä johtaa solukuolemiin ja kudoksen hajoamiseen. Tämä mahdollistaa ravinnon saannin ja itiöiden tai kuljetusmuotojen vapautumisen.

Useat sieni- ja bakteeriryhmät kuuluvat nekroottisiin. Tunnettuja sieniä ovat esimerkiksi Botrytis-suvun lajit (harmaalaikkuus) sekä Fusarium- ja Rhizoctonia-lajit, kun taas bakteereista voidaan mainita esimerkiksi Pectobacterium- ja Xanthomonas-suvut. Nekroottiset taudit voivat levitä sekä elävien että jo kuolleiden kudosten kautta ja syntyvät usein vedenpitäviä, kosteita oloja suosivilla ympäristöillä.

Hallinta perustuu usein integroituihin torjuntamenetelmiin: vastustuskykyiset lajikkeet, viljelykierto, poistotekijöiden minimointi, optimoitu kastelu ja ilmanvaihto sekä harkittu torjuntaaineiden käyttö. Ymmärrys nekroottisten mekanismeista auttaa kehittämään kestävämpiä viljelykäytäntöjä ja vähentämään taloudellisia tappioita.