mikrotonaalisissa

Mikrotonaalisissa viittaa musiikin järjestelmiin ja teoksiin, joissa käytetään säveliä ja intervallien kokoja, jotka ovat pienempiä kuin perinteisen länsimaisen 12-äänisen temperamentin sävelaskel. Mikrotonaalisissa skaaloissa oktavi ja sen jakotoimia voidaan tarkastella useammilla kuin kaksitoista osalla; yleisimpiä ovat esimerkiksi 24-EDO, 31-EDO ja 53-EDO, mutta järjestelmiä on lukuisia. Mikrotonaalisuus käsittää sekä tasa-että epätasa- ja uusien intonaatioiden sovellukset.

Historia ja konteksti ulottuvat sekä ei-länsimaisten intonaatioiden perinteisiin että 1900-luvun kokeelliseen sävellykseen. Jo 1910–1920-luvulla on kehitelty mikrotonaalisia järjestelmiä ja instrumentteja. Yksi varhaisista vaikuttajista oli Alois Hába, joka rakensi mikrotonaalisia kosketin- ja putkisoittimia sekä sävelsi mikrotonaalisia teoksia. Myöhemmin muun muassa Ivan Wyschnegradsky ja Harry Partch laajensivat vaihtoehtoisten viritysten ja soittimien kenttää, ja elektroninen sekä elektroakustinen musiikki on tuonut lisäulottuvuuksia mikrotonalityt voidaan toteuttaa digitaalisten viritysten avulla.

Sävellystekniikoissa mikrotonaalisuus antaa mahdollisuuden tutkia uusia sointu- ja melodiamuotoja sekä luoda erilaisia tunnekokonaisuuksia. Esityksessä käytetään usein erityisiä instrumentteja tai viritysjärjestelmiä, jotka mahdollistavat mikrotonaalisen intervallin tarkemman toteutuksen. Nykyään mikrotonaalisuutta kehitetään sekä akustisesti että digitaalisten työkalujen avulla, ja se on aktiivinen tutkimus- ja taiteellisuuden alue monissa nykyisissä sävellystuissa.