metsäkasvillisuus

Metsäkasvillisuus tarkoittaa metsän kasvillisuutta kokonaisuutena: puuston ohella alikasvillisuutta sekä maankasvillisuutta, kuten varpakasveja, ruohokasveja, sammalia ja jäkälää. Se muodostaa monikerroksisen kasvillisuusstruktuurin, joka vaihtelee metsän iän, sijainnin ja ympäristöolosuhteiden mukaan.

Pohjoisilla ja boreaalisilla metsillä Suomen ilmastossa kasvaa mäntyä (Pinus sylvestris), kuusta (Picea abies) ja usein koivua (Betula pendula/pubescens) sekametsissä. Alikasvistossa aineksia ovat pensaat ja varpakasvit, joista yleisiä ovat mustikka (Vaccinium myrtillus) sekä puolukka (Vaccinium vitis-idaea). Maakerroksessa esiintyy runsaasti sammalta, jäkälää sekä pienruohokasveja; maaperän kosteudella ja ravinteisuudella on suuri merkitys kerrosten muodostumisessa.

Kasvillisuuden kehitys ja koostumus määräytyvät valon saatavuuden, kosteuden, ravinteiden sekä maaperän pH:n mukaan. Harvennetuissa tai aukaistuissa metsissä valoisat olosuhteet suosivat varvukasvustoja ja tuottavia maapinnan kasveja, kun taas varjoa tarvitsevat lajit hallitsevat tiheissä, vanhoissa metsissä. Lahopuulla ja sammaloituneella maapinnalla on tärkeä rooli monien lajien elinympäristönä sekä ravinteiden kiertäjänä.

Metsäkasvillisuus on keskeinen osa ekosysteemipalveluita: se tukee monimuotoisuutta, tarjoaa elinympäristöjä ja ruokaa eläinlajille sekä osallistuu hiilen sitomiseen ja ravinteiden kiertoon. Siksi sen seuranta ja kestävä metsänhoito ovat tärkeitä sekä biologisen monimuotoisuuden että maisemallisen ja ilmastonmuutoksen sopeutumisen kannalta.