malignoituminen

Malignoituminen on termi, jota käytetään useimmiten kahdessa kontekstissa: lääketieteessä ja sosiaalisessa/tieteellisessä keskustelussa. Biologiassa tai klinisessä mielessä sillä tarkoitetaan prosessia, jossa solut muuttuvat pahanlaatuisiksi ja kehittyvät kasvainlajille ominaista biologista käyttäytymistä. Sosiaalisessa ja poliittisessa kontekstissa malignoituminen viittaa siihen, että jokin kohde tai ominaisuus esitetään vaarallisena tai haitallisena siten, että siihen voidaan liittää kiistatonta epäilyä tai rajoituksia.

Biologisessa kontekstissa malignoituminen etenee monimutkaisena prosessina. Solut voivat saada mutaatioita, jotka muuttavat niiden kontrollia kasvulle, vähentävät apuratoiden herkkyyttä pysäyttää jakautuminen ja mahdollistavat invasio­nin sekä etäpesäkkeiden muodostumisen. Taustatekijöihin kuuluvat geenien muutokset, epigeneettiset säätelyt sekä mikroympäristön muutokset. Diagnoosi perustuu usein kudosnäytteisiin (histopatologia), kuvantamistutkimuksiin ja tarvittaessa molekyylitason merkkiaineisiin.

Sosiaalisessa käytössä malignoituminen kuvaa sitä, kuinka ryhmiä, käsitteitä tai yksilöitä esitetään vaarallisina tai moraalisesti tuomittavina. Tällöin käytetään usein pelon lietsontaa, yksittäisten tapausten yleistämistä tai epävarmuuden liiallista korostamista. Tavoitteena voi olla puuttuminen, rajoittaminen tai marginaalisointi. Tämäntyyppinen malignointi voi lisätä epäluuloja ja aiheuttaa pitkäaikaisia sosiaalisia seurauksia, kuten stigmaa ja oikeuksien kaventumista.

Malignoitumisesta keskusteltaessa on tärkeää erottaa lääketieteellinen diagnoosi ja sosiaalinen kuvaus sekä varmistaa tapausten ja toimenpiteiden taustatieto sekä eettiset näkökulmat. See also: malignancy, benign, stigma, disinformaatio.