makeutusainetta

Makeutusainetta on elintarvikkeissa, juomissa ja joissakin lääkkeissä käytetty makeuden lähde, joka antaa makean maun ilman samanlaista energiakuormitusta kuin tavallinen sokeri. Sen tarkoituksena on korvata sokeria ruokavaliossa, helpottaa verensokerin hallintaa ja tarjota vaihtoehto hampaiden terveyden huomioon ottamisessa. Makeutus voi olla luonnollista alkuperää tai keinotekoinen.

Makeutusaineryhmät vaihtelevat sekä makeuden voimakkuuden että kaloreiden mukaan. Yleisiä ryhmiä ovat korkean makeuden keinot, kuten aspartaami, sakariini, acesulfaami potassium (Ace-K) ja sukraloosi. Näillä aineilla on vähän tai ei lainkaan kaloreita, ja niiden sokerin korvaamiseen suunnattu käytäntö sekä makuprofiilit vaihtelevat. Aspartaamilla on fenylalaninin sisältö, joten se on otettava huomioon PKU-diagnoosin yhteydessä. Toisaalta polyolit eli sokeripohjaiset alkoholit, kuten ksylitoli, sorbitoli ja erytritoli, tuottavat makeutta mutta sisältävät joitakin kaloreita ja voivat aiheuttaa ruoansulatuskanavan oireita suurina määrinä.

Kolmas ryhmä koostuu luonnollisista makeutusaineista, kuten steviosidi (steviasta peräisin oleva glykoidi) ja thaumatin, sekä muita vastaavia uutteita. Näillä on usein vähän kaloreita tai ne ovat kaloreittomasti makeita, ja niitä käytetään esimerkiksi luonnollisen makeuden korvaamiseen.

Turvallisuus ja sääntely: Useimmat makeutusained ovat hyväksyttyjä elintarvikkeisiin, ja niiden hyväksytyt päivittäiset sallitut saannin arvot (ADI) on määritelty sekä EU:n EFSA:n että Yhdysvaltain FDA:n toimesta. EU:ssa ne saavat usein E-numeron, mikä helpottaa merkintöjä. Joillekin aineille on erityisrajoituksia; esimerkiksi aspartaamille varoitus fenyliketonuriaa sairastaville. Vaikka ne ovat yleisesti ottaen turvallisia, liiallinen saanti voi joillekin aiheuttaa sivuvaikutuksia, erityisesti polyoleilla.

Makeutusainetta käytettäessä kannattaa huomioida yksilölliset toleranssit, mahdolliset allergia- tai PKU-tilanteet sekä se, miten aine vaikuttaa ruokavalion kokonaisuuteen ja mieltymyksiin.