lämpömittaukset

Lämpömittaukset ovat mittausmenetelmiä, joilla määritetään kappaleen tai tilan lämpötila. Lämpötilan mittaaminen perustuu siihen, että useat fysikaaliset suureet, kuten sähkön resistanssin muutos, jännite, radiatiivinen säteily sekä nesteiden tilavuuden muutokset, riippuvat lämpötilasta. Mittaustulokset voivat kuvata prosessin tilaa tai toimia laadunvarmistuksen sekä turvallisuuden työkaluna.

Mittauslaitteet voidaan jakaa kontakti- ja ei-kontaktimittauksiin. Kontakti-lämpömittaukset käyttävät antureita, jotka ovat kosketuksessa mittauskohteeseen: termoparit, resistanssilämpötila-anturit (RTD, esimerkiksi Pt100), sekä termistorit. Nämä anturit tarjoavat usein hyvän tarkkuuden sekä nopean vasteen ja vaativat asianmukaisen kalibroinnin sekä jäljitettävyyden.

Ei-kontaktiset menetelmät, kuten infrapunälämpömittarit, mittaavat säteilevää lämpöenergiaa kohteesta ilman kosketusta. Niitä käytetään tilanteissa, joissa kohteen liikkuvuus, korkea lämpötila tai helpompi pääsy tekee kontakti- mittauksista epäkäytännöllisiä. Tarkkuus riippuu emissiviteetistä, etäisyydestä ja mittauskohteen rakenteesta.

Kalibrointi ja jäljitettävyys ovat keskeisiä osa-alueita lämpömittauksissa. Mittaustulosten on oltava yhteensopivia kansallisten tai kansainvälisten standardien kanssa, ja käytettävien antureiden on oltava määriteltyjen toleranssien sisällä. Yksiköinä käytetään yleisimmin Celsius-asteita (°C) sekä kelvinia (K).

Sovelluksia ovat teollisuusprosessit, metallurgia, elintarvike- ja lääketieteellinen ala, meteorologia sekä rakennusteollisuus. Lämpömittaukset ovat välttämättömiä sekä suorituskyvyn optimoimiseksi että turvallisuuden varmistamiseksi.