luuntiheysmittaukset

Luuntiheysmittaukset ovat diagnostinen toimenpide, jolla arvioidaan luun tiheyttä ja siten osteoporoosin sekä muiden luun haurastumisen tilojen riskiä. Yleisimmin käytetty menetelmä on kaksienerginen röntgenabsorptiometria (DEXA, dual-energy X-ray absorptiometry), joka antaa luun tiheyden arvon g/cm^2 ja mahdollistaa vertailun ikä- ja sukupuoliryhmäkohtaisiin viitearvoihin.

Muut menetelmät ja tulkinta

DEXA:n lisäksi käytetään kolmiulotteista kvantitatiivista tietokonetomografiaa (QCT), joka mittaa volumetrisen luun tiheyden (vBMD). Peripheriaalinen ultraäänimittaus (ultraääni kantapäässä) voi tarjota seulontatietoa, mutta sen tulkinnan luotettavuus on rajoitetumpi. Mittauksissa käytetään T- ja Z-scoreja: T-score kuvaa luun tiheyttä nuoren aikuisen viitearvoihin verrattuna ja määrittelee osteoporoosin, osteopenian ja normaalin tilan; Z-score ottaa huomioon potilaan ikä- ja sukupuolen ja on erityisen hyödyllinen poikkeavien syiden tutkimisessa.

Sisäiset ja ulkoiset mittauskohteet

Yleisesti mitataan lannenikamat (L1–L4) ja lonkan alue (femoral neck ja/tai total hip). Joissakin tapauksissa voidaan mitata radius tai muu luu. Tutkimus on nopea; potilas makaa rauhallisesti ja säteilyannos on pieni. Valmistautuminen on yleensä vähäistä: pois korut ja metalliesineet, raskaana olevien käyttö yleensä vältetään.

Sovellukset ja rajoitukset

Tuloksia käytetään osteoporoosin diagnosoinnissa, murtumariskiarvioinnissa ja hoidon seurannassa. Fracture riskin arvioinnissa voidaan hyödyntää FRAX-työkalu. Rajoituksia ovat degeneratiiviset selkärangan muutokset, vaihtelevat mittaustulokset eri laitteilta sekä tekniset virheet, jotka voivat vaikuttaa tulkintaan. Tiheysmittaukset antavat osatiedon kokonaisarvioon, eikä niitä tulkita yksinään.