luokittelujärjestelmin

Luokittelujärjestelmät ovat rakenteita, jotka ryhmittävät kohteita, ilmiöitä tai käsitteitä luokkiin niiden ominaisuuksien, käyttötarkoitusten tai suhteiden perusteella. Ne luovat yhteisen kieli- ja viitekehyksen, helpottavat tiedon tallentamista, hakua ja järjestämistä sekä mahdollistavat systemaattisen analyysin. Niiden avulla tieto voidaan jäsennellä tavalla löytää, vertailla ja yhdistää.

Järjestelmien keskeisiä piirteitä ovat rakenne ja sanasto sekä määritellyt suhteet luokkien välillä. Osa järjestelmistä on hierarkisia taksonomioita, osa on moniulotteisia tai faceted-järjestelmiä, ja osa mahdollistaa useamman luokan samaan kohteeseen liittämisen (polyhierarkia). Luokittelua käytetään sekä tiedonhallinnassa että tiedonanalyysissä ja suunnittelussa.

Esimerkkejä ovat biologinen luokitus (Domain, Kingdom, Phylum, Class, Order, Family, Genus, Species), kirjasto- ja arkistoluokitusjärjestelmät kuten Dewey Decimal Classification (DDC) ja Library of Congress Classification (LCC), sekä teollisuustiedon luokitusjärjestelmät kuten UNSPSC ja eCl@ss. Tietohallinnassa luokittelua käytetään myös metatiedon ja kuvailun avulla sekä tuotteiden että palveluiden luokittelussa.

Luokittelujärjestelmien etuna on parantunut löydettävyys ja yhteentoimivuus, mutta ne kohtaavat haasteita kuten standardoinnin tarve, ylläpidon vaatimukset sekä sopeutuminen muuttuvaan tietoon. Hyvin suunnitellut järjestelmät tukevat sekä ristiinkäyttöä että yhteisiä tiedonhallintaprosesseja.

Historia ja kehitys ulottuvat 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuun, jolloin Linnaeus, Dewey ja LCC muovasivat modernin luokittelupedagogian.