litografiassa

Litografiassa on planografinen printtitekniikka, jonka kehitti vuonna 1796 saksalainen Alois Senefelder. Nimi litografia tulee kreikan sanoista lithos (kivi) ja graphein (kirjoittaa). Menetelmä perustuu rasvaiseen kuvanpiirtämiseen ja litteälle painopinnalle.

Perusperiaate on, että kuvan alueet ovat rasvaisia ja hylkivät vettä, kun taas ei-kuva-alueet ovat kosteita ja vastaan vettä. Näin muste tarttuu vain rasvaisiin alueisiin, ja kuva siirtyy paperille painettuna.

Alun perin litografia toteutettiin kalkkikiville (esim. Solnhofen), mutta nykyään käytetään yleisesti metallilevyjä (alumiini, sinkki) sekä muovilevyjä offset-lithografiassa. Kiven käyttöä taidepainatuksissa käytetään edelleen joissakin ateljeemittakaavoissa.

Prosessi: kuva piirtyy rasvaisilla kynillä, tusheilla tai musteilla kiveen. Pinta käsitellään kosteuttavalla liuoksella, jolloin ei-kuva-alueet vastaan vettä. Tämän jälkeen levylle levitetään muste, joka tarttuu vain rasvaisiin alueisiin. Painoprosessi siirtää kuvan paperille.

Offset-lithografia on moderni suurempien painosmäärien tekniikka, jossa kuva siirretään ensin levystä kumipintaiselle sidontakoneelle (kumipatja) ja sieltä paperille. Tämä mahdollistaa korkean tuotannon ja tasaisen laadun.

Litografiaa käytetään sekä taidepainatuksissa että teollisessa painatuksessa. Taiteessa se tarjoaa laajan dynamiikan, presisian ja toistettavuuden yhdistelmän.