liitäntäproteiinien

Liitäntäproteiinit ovat soluissa toimivia signaalin koordinaattoreita, jotka kokoavat yhteen reseptoreista ja muista proteiineista muodostuvia komplekseja. Niillä ei yleensä ole omia katalyyttisiä toimintoja, mutta ne toimivat sillanrakentajina ja docking-paikkoina, joiden kautta signaali siirtyy seuraaville effektoreille. Tämä mahdollistaa signaalin spesifin reitityksen, aikatarkkuuden ja paikallistamisen solujen sisällä.

Rakenne ja toimintaperiaate ovat usein modularisia. Monissa liitäntäproteiinissa on domain-yhdistelmiä, kuten SH2- ja SH3-domäniä, jotka sitoutuvat fosfoituneisiin tyrosiiniin tai proliinipitoisiin motiiveihin, sekä lipidien sitoutumista helpottavia PH- tai PDZ-domäniä. Tämän ansiosta ne voivat antaa useita pysäytyspisteitä ja sidontakohtia signaaliketjuille, kuten receptorikytkentäisten polkujen Ras-MAPK tai PI3K-Akt sekä muiden väylien aktivoituminen.

Esimerkkejä liitäntäproteiineista ovat Grb2, Shc ja Gab1/Gab2, jotka toimivat releinä RTK-reseptorien ja Ras-MAPK-syklin välillä tai liittyvät PI3K-polun säätelyyn. Immuunijärjestelmässä LAT (linker for activation of T cells) ja SLP-76 toimivat T- ja B-solujen signaaliorkiestreissa tiivistetyissä komplekseissa. Liitäntäproteiinien rooli on tärkeä myös solujen endosytoinnissa ja liikuttelussa, jossa ne ohjaavat proteiinien paikallistumista ja vuorovaikutuksia solukalvon sisällä.

Tutkimuksessa liitäntäproteiinien toimintahäiriöt liittyvät moniin sairauksiin, mukaan lukien syöpien kasvu ja autoimmuunisairaudet, jolloin signaaliväylien säätely katkera.