lamautumiseen

Lamautuminen on tila, jossa lihasten tahdonalainen liike- ja/tai tuntoisuuskyky heikentyy tai loppuu kokonaan. Lamautuminen voi olla tilapäistä tai pysyvää ja se voi vaikuttaa yhteen tai useampaan raajaan sekä kehon toimintoihin. Suomessa termiä käytetään useimmiten lihasten halvaantumisen, pareesin tai hermostollisen vaurion kuvaamiseen.

Lamautumisen ilmentymät riippuvat vaurion paikasta ja laadusta. Esimerkiksi selkäytimen tai aivorungon vauriosta voi seurata paraplegia tai tetraplegia, jolloin alaraajat tai koko keho menettävät osittain tai kokonaan liikkeenhallinnan. Hermojärjestelmän sairauksissa, kuten Guillain-Barrén syndroomassa, neuropatioissa tai aivoinfarktissa, lamautuminen voi kehittyä asteittain tai nopeasti. Lamautuminen voi olla täydellistä (halvaantuminen) tai osittaista (pareesia). Liikkumisen lisäksi tuntoisuus, refleksit ja autonomiset toiminnot voivat muuttua.

Oireet ja löydökset riippuvat vaurion tyypistä ja sijainnista. Potilailla on usein lihasheikkoutta, lihasten atrofiaa ajan myötä ja tuntohäiriöitä alueittain. Aistihäiriöt, kivut tai spastisuus voivat liittyä taustasairauksiin. Diagnoosi perustuu kliikkaan sekä lisätutkimuksiin, kuten kuvantamiseen (MRI, CT) ja elektrofysiologisiin tutkimuksiin (EMG, hermojoht

umish-tutkimukset).

Hoito on syystä riippuvainen ja monialainen. Akuutissa tilanteessa keskeistä on taudin tai vamman hallinta ja vakauttaminen, mahdollinen kirurginen hoito sekä fortaanthiodu fysioterapia ja toimintaterapia. Pitkäaikaisessa hoidossa keskeisiä ovat kuntoutus, apuvälineet ja sopeutuminen päivittäisiin toimintoihin. Lääkkeet voivat tukea kivunhallintaa, spastisuuden hallintaa tai neuropathista kipua. Ennuste riippuu syystä, vaurion laajuudesta ja rehabilitaation tehosta; joillakin on mahdollisuus osittaiseen toipumiseen, toiset voivat elää pysyvässä lamautuneisuudessa.