kuvauskeino

Kuvauskeino tarkoittaa kirjallisessa ja puhekielessä käytettyä keinoa, jolla kirjoittaja luo kuvaa tai mielikuvan sekä välittää tunnelmaa, ilmapiiriä tai tunteita. Se kattaa kuvallisen ilmaisun sekä ne keinot, joilla kuvaa tehdään eläytyvämmäksi. Kuvauskeinot ovat keskeisiä sekä proosassa että runoudessa, ja niitä tarkastellaan sekä opetuksessa että kirjallisuudentutkimuksessa sekä median viestinnässä.

Keskeisiä kuvauskeinoja ovat kielikuvat: metafora, vertaus, personifikaatio sekä symboli ja metonymia. Metafora yhdistää kaksi asiaa suoraan toisiinsa ilman vertailun ilmauksia. Vertaus rinnastaa kaksi asiaa käyttämällä kuin- tai kuten-ilmauksia. Personifikaatio antaa elottomille asioille inhimillisiä piirteitä. Symboli viittaa syvempään merkitykseen, joka ylittää sanan ilmaiseman asian itsensä. Metonymia välittää merkityksen käyttämällä läheistä yhteyttä, esimerkiksi kuvaamalla valtaa sanalla hallitus, kun halutaan viitata päätöksentekoon. Lisäksi voidaan huomioida kuvailuun liittyvät retoriset keinot kuten ironia tai alluusio sekä äänteelliset keinot, jos ne vahvistavat kuvan tai tunnelman.

Käyttö ja merkitys: kuvauskeinot auttavat lukijaa näkemään, kuvittelemaan tai tuntemaan, ja niiden tarkoituksena on vahvistaa tekstin sanomaa sekä lisätä muistettavuutta. Niiden valinta riippuu tekstin lajista, tyylilajista ja vastaanottajasta, ja niitä käytetään sekä kirjallisuudessa että journalismissa sekä mainonnassa.