kulttuuriperinnöstä

Kulttuuriperintö on ihmisyhteisöjen toiminnan tuloksena syntynyt ja tuleville sukupolville välitetty arvojen, muistojen ja identiteetin kokonaisuus. Se jakautuu aineelliseen kulttuuriperintöön, joka koostuu rakennuksista, arkeologisista kohteista, esineistä ja paikoista, sekä aineettomaan kulttuuriperintöön, johon kuuluvat kielet, tavat, musiikki, tanssit, käsityötaidot ja muut osaamisen perinteet. Kulttuuriperintö kertoo sekä paikallisesta historiasta että laajemmista yhteisöistä ja voi olla tärkeä osa henkistä ja yhteisöllistä identiteettiä. Esimerkkinä voidaan huomioida Sámi-kulttuuriperinnön ilmentymät Sápmi-alueen elinkeinossa ja arjessa.

Kansainvälisesti kulttuuriperintöä suojellaan useiden sopimusten kautta, kuten UNESCO:n suojelusopimusten sekä aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen kautta. Kansallinen taso toteutuu lainsäädännön ja viranomaisten, kuten Museoviraston, kautta. Suomessa kulttuuriperintöä hoidetaan tutkimuksen, dokumentoinnin, restauroinnin, suojelun ja yleisön osallistamisen sekä koulutuksen kautta. Digitaalinen tallennus ja saataville tuominen ovat yleistyneet.

Osallistuminen on keskeistä: yhteisöt, asukkaat, yhdistykset ja alkuperäiskansat osallistuvat perinnön suojaan ja kehittämiseen sekä opettamiseen. Kulttuuriperinnön perustehtävänä on siirtää arvot ja taidot nykyaikaiselle yhteiskunnalle, samalla kun kunnioitetaan monimuotoisuutta ja kunkin yhteisön omia oikeuksia sekä kieltä ja tapoja. Haasteina ovat sekä konkreettiset uhat – rakennusten rappeutuminen, väestön muuttuminen – että ilmastonmuutos sekä kaupallinen paine, jotka vaikuttavat perinteen elinvoimaan.