kulttuuriperinnän

Kulttuuriperintö viittaa menneisyyden tuotoksiin, käytäntöihin ja tiedonvälitykseen, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle ja joiden avulla yhteisöt rakentavat identiteettiään sekä ymmärtävät historiaansa. Se jaetaan yleisesti aineelliseen kulttuuriperintöön ja aineettomaan kulttuuriperintöön.

Aineellinen kulttuuriperintö kattaa rakennukset, arkeologiset kohteet, taide-esineet, maisema- ja kaupunkiympäristöt sekä muut fyysiset monumentit. Aineeton kulttuuriperintö koostuu kielestä, tarinaperinteistä, lauluperinteistä, esittävästä taiteesta, käsityötaidoista sekä rituaaleista ja elämäntapojen normeista, jotka välittyvät yhteisöille tekemisen ja oppimisen kautta.

Kulttuuriperinnön merkitys ulottuu identiteetin ja yhteisöllisyyden vahvistamisesta koulutukseen, tutkimukseen sekä taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Se tarjoaa kontekstin sekä yksilöille että yhteisöille ja toimii resurssina kulttuurisen monimuotoisuuden edistämisessä, kestävässä kehityksessä ja matkailun sekä oppimisen kannalta.

Suojelu ja hallinto perustuvat sekä kansainvälisiin että kansallisiin kehyksiin. Kansainvälisesti kulttuuriperintöön liittyy UNESCO:n sopimukset, kuten World Heritage -sopimus ja Elävä kulttuuriperintö -sopimus, jotka ohjaavat tunnustamista, suojaa ja edistämistä maailmanlaajuisesti. Kansallisesti vastuu jakautuu valtion, alueiden ja paikallisyhteisöjen kesken, ja viranomaiset sekä tutkijat sekä museot, arkistot ja oppilaitokset huolehtivat inventoinnista, säilyttämisestä, restauroinnista ja yleisestä saatavuudesta.

Esimerkkejä toiminnasta ovat dokumentointi, restaurointi, digitointi sekä yhteisöllinen osallistaminen kulttuuriperinnön hoitoon. Suomessa kulttuuriperintöä vaalitaan erityisesti museoviraston ja muiden viranomaisten sekä paikallisakkujen kautta, ja se huomioidaan koulutuksessa sekä tutkimuksessa saavutettavuuden ja oppimisen tukemiseksi.