kotitietokoneiden

Kotitietokoneet ovat kotitalouksissa käytettäviä mikro- tai minitietokoneita, joita markkinoitiin erityisesti harrastajien, opiskelijoiden ja lasten koulutuksen pariin 1970-luvun lopusta 1990-luvun alkuun. Niiden suuret ominaisuudet olivat kohtuuhintaisuus, kiinteä näppäimistö ja ohjelmointiominaisuudet, mikä teki niistä helpommin lähestyttäviä kuin yritys- tai työasemakoneet. Usein kotitietokoneissa käytettiin 8-bittisiä suoritinprosessoreita kuten MOS 6502, Zilog Z80 tai 6800, ja muistia oli tyypillisesti muutamasta kymmenestä kilotavusta useampaan kymmeneen kilotavuun. Tallennus tapahtui alun perin kasettinauhoilla tai levykkeillä, myöhemmin floppy- tai optisilla medioilla. Käyttöjärjestelmä ja ohjelmointi olivat usein sidoksissa laitteen BASIC-kieleen (esimerkiksi Commodore BASIC, Sinclair BASIC, Microsoft BASIC), jolloin käyttäjä pystyttiin kirjoittamaan ja tallentamaan omia ohjelmiaan helposti.

Kotitietokoneet erosivat pelaamiseen tarkoitettujen pelikonsoleiden lisäksi tavallisista mainframe- tai työasematason keskuksista, ja ne muodostivat ensimmäisen konkreettisen tien tietotekniikan opetteluun kotona. Suosiota lisäsi yksinkertainen liitäntä ulkoisille laitteille (kasettinauhat, levykeasema, laajennuskortit) ja yhteensopivuus monien ohjelmistopakettien kanssa.

Kun IBM PC- ja compatibles-videotaloja yleistyivät 1980- ja 1990-luvuilla, kotitietokoneiden eriytyminen väheni, ja termi alkoi korvautua henkilökohtaisella tietokoneella (PC). Alkuperäisten kotitietokoneiden vaikutus näkyy edelleen kulttuurissa: ohjelmointi-osaamisen korostus, harrastajayhteisöt ja retro-tietokoneiden keräily.