kohtuuhintaisuus

Kohtuuhintaisuus tarkoittaa asunnon kustannusten olevan hyväksyttävällä tasolla suhteessa kotitalouden tuloihin. Suomessa kohtuuhintaisuutta mitataan usein asuntokustannusten osuudella käytettävissä olevista tuloista sekä vuokrien ja asunnon hinnan suhteella tuloihin. Yleisesti kynnysarvona käytetään noin 25–30 prosenttia, mutta määritelmä ja raja-arvot voivat vaihdella tutkimuksesta ja kontekstista riippuen.

Kohtuuhintaisuus on keskeinen osa asuntopolitiikkaa, erityisesti suurissa kaupungeissa, joissa markkinat voivat olla kireät ja hinnat korkeat. Haasteet johtuvat muun muassa alueellisesta eriytyneisyydestä, rakennuskannan ikästä ja energiatehokkuudesta sekä kysynnän ja rahoituksen dynamiikasta. Tavoitteena on varmistaa, että sekä vuokra- että omistusasuminen on taloudellisesti kestävää eri tulotasoilla.

Politiikassa kohtuuhintaisuutta edistetään useilla keinoilla. Julkisen ja puolivirallisen sektorin toimet sisältävät kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon tukemisen sekä ARA-rahastojen rahoituksen kautta myönnetyn avun kannustimia. Asumistukea eli asumistukea designoitakseen pienituloisten kotitalouksien kustannusrasitusta. Lisäksi maankäytön ja kaavoituksen keinoin pyritään lisäämään kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa sekä kehittämään kantakaupungin ulkopuolisten alueiden asuntokantaa.

Indikaattoreita kohtuuhintaisuuden seuraamiseksi ovat asuntokustannusten osuus tuloista, vuokrien ja kotitalouksien tulojen suhde sekä asuntojen hintojen ja tulojen kehitys. Kohtuuhintaisuus on politiikan tavoitteena sidoksissa markkinoihin, eikä sitä voida taata pelkästään mittareilla.