konsonanttiharmoniasta

Konsonanttiharmonia on foneettinen ilmiö, joka esiintyy joissakin kielissä, erityisesti suomessa ja muissa uralilaisissa kielissä. Se tarkoittaa, että sanan sisällä tai yhdyssanan osien välillä samantyyppiset konsonantit pyrkivät esiintymään yhdessä. Konsonanttiharmoniaa ilmenee yleensä siten, että etu- ja takakonsonantit eivät esiinny samassa sanassa, tai tietyt soinnilliset ja soinnittomat vastineet eivät sekoitu vapaasti.

Esimerkiksi suomen kielessä takakonsonantteja ovat k, p, t, s, h ja etukonsonantteja ovat j, l, n, r, v, ja etuvokaalien (ä, ö, y) yhteydessä esiintyvät l, n, r, v. Harmonia ilmenee siinä, että takakonsonantit tyypillisesti esiintyvät sanoissa, joissa on takavokaaleja (a, o, u), kun taas etukonsonantit esiintyvät sanoissa, joissa on etuvokaaleja (ä, ö, y). Sanoissa, joissa on sekä etu- että takavokaaleja, harmonia ei yleensä rikkoudu täysin, vaan konsonanttien jakautuminen noudattaa tiettyjä sääntöjä.

Konsonanttiharmonia vaikuttaa myös suffiksien valintaan kielessä. Esimerkiksi sijamuodoissa tai johdoksissa käytettävät liitteet mukautuvat usein sanan vokaaliharmonian mukaisesti, mikä voi johtaa erilaisiin muotoihin samasta liitteestä. Ilmiö on tärkeä osa suomen fonologiaa ja sen tunteminen auttaa ymmärtämään kielen rakenteita ja taivutusmuotoja. Muissa kielissä konsonanttiharmonia voi ilmetä eri tavoin ja eri äänteiden välillä.