konjugaatioihin

Konjugaatioihin on suomen kielessä sana, joka viittaa verbien konjugaatioihin – tapaan, jolla verbejä taivutetaan eri persoonissa, lukumäärissä ja aikamuodoissa. Konjugaatioihin liittyy sekä säännöllisiä muotoja että poikkeuksia, ja ne muodostavat olennaisen osan verbien perusrakenteesta.

Linguistisessa mielessä konjugaatio tarkoittaa verbin taivutusta: miten verbi saa eri muotoja ilmaisemaan subjektiin liittyviä kategorioita (koko, henkilö) sekä ajallisia ja modaalisia suhteita (aika, tapa, moodi). Eri kielillä on erilaisia konjugaatiojärjestelmi, ja joissakin kielissä on lukuisia konjugaatioita, kun taas toisissa niitä on vain muutama. Taivutusparadigmat voivat kattaa lisäksi menneen ajan, täydennysmuodon, käskymuodon ja osallistujamuodot.

Suomessa verbien taivutus käsitetään usein neljän konjugaatio-tyypin sekä epäsäännöllisten verbien kautta. Esimerkkeinä voidaan käyttää verbejä kuten rakastaa, tehdä ja olla, joista näkee preesensin muodon vaihtelu: minä rakastan, sinä rakastat, hän rakastaa; minä teen, sinä teet, hän tekee; minä olen, olet, on. Epäsäännölliset ja lainasana-verbien taivutukset voivat poiketa näistä kuvioista, mikä korostaa konjugaatioihin liittyvän järjestelmän joustavuutta.

Käytännössä konjugaatioihin viittaaminen tarkoittaa, että kielentutkijat ja kielioppikirjat puhuvat verbien taivutusmalleista ja siitä, miten eri muodot muodostuvat suhteessa toisiinsa. Suomen konjugaatioihin liittyvät ilmaisut ovat keskeisiä, kun opetetaan verbien taivuttamista sekä analysoidaan kielen sanastoa ja rakentelua.