kolestaasiin

Kolestaasi on tila, jossa sapen eritys tai sapen virtaus maksasta ohjautuvien kanavien kautta heikkenee tai estyy. Sapesto ja sille tyypilliset aineet voivat kerääntyä maksaan ja vereen, mikä usein näkyy laboratoriokokeissa sekä oireistossa. Kolestaasi voidaan jakaa intrahepaattiseen (maan sisäiseen) ja extrahepaattiseen (ulkopuoliseen) muotoon, ja taustalla voi olla maksasairaus, sappirakon tai sappiteiden tukos sekä lääkkeet tai raskauteen liittyvät tilat.

Oireet ja merkit liittyvät sappihappojen kertymiseen. Tyypillisiä ovat kutina (pruritus), keltaisuus (ikterus), tumma virtsa ja vaaleat ulosteet. Muita voivat olla väsymys, vatsakipu tai maksan aristus. Oireet voivat kehittyä äkillisesti tai kehittyä asteittain riippuen kolestaation aiheuttajasta.

Diagnostiikka perustuu sekä potilaan historiaan että tutkimuksiin. Verikokeissa kolestaasi aiheuttaa usein suhteellisesti suurentuneet alaniini- tai aspartaattiaminotransferaasiarvot (AST/ALT) ohella kollestasian merkkiaineiksi luokiteltujen alkalisen fosfataasin (ALP) ja gamma-glutamyltransferaasin (GGT) kohoaminen sekä bilirubiinin nouseminen. Kuvantaminen aloitetaan yleensä ultrasonmella; jos tukos epäillään, voidaan tarvita lisäkuvauksia kuten MRCP tai ERCP sappiteiden arvioimiseksi. Tarvittaessa maksabiopsia auttaa määrittämään intrahepaattisen kolestaation syyn.

Hoito kohdistuu taustalla olevan syyn hoitoon sekä oireiden hallintaan. Yleisimmät hoitokohdat ovat ursodeoksykolihapon (UDCA) käyttö maksasapensain vähentämiseksi ja sapen virtausta helpottavien toimenpiteiden suunnittelu. Pruritus voidaan hoitaa cholestyraminellä tai muilla lääkkeillä (esim. rifampin). Vältetään maksaa kuormittavia lääkkeitä ja alkoholia. Raskauden aikaisessa kolestaasissa sikiön seuranta ja tarjolla olevaa toimituslaajuutta harkitaan yksilöllisesti; joissain tapauksissa voidaan suositella varhaista syntymää. Ennuste riippuu kolestaation aiheuttajasta ja hoidon onnistumisesta; joissakin tapauksissa tila on palautuva, toisissa se voi kehittyä krooniseksi.