kipulääkeryhmät

Kipulääkeryhmät ovat lääkkeitä, joita käytetään kivun lievittämiseen. Niiden valinta perustuu kivun luonteeseen, voimakkuuteen sekä potilaan kokonaistilanteeseen. Yleisimmät ryhmät ovat ei-opioidit kipulääkkeet, opioidikipulääkkeet sekä adjuvantti- ja paikallishoidot. Näitä ryhmiä voidaan käyttää yhdessä multimodaalisessa kivunhoidossa.

Ei-opioidit kipulääkkeet koostuvat pääasiassa parasetamolista sekä tulehduskipulääkkeistä (NSAID), kuten ibuprofeenista, naprokseenista ja diklofenaatista. NSAID-lääkkeet lievittävät kipua ja tulehdusta, mutta niillä on haittavaikutusriskejä ruoansulatuskanavassa, munuaisissa ja sydän- ja verenkiertojärjestelmässä. COX-2 -selektiiviset NSAID-lääkkeet (esim. celekoksibi) voivat vähentää GI-sivuvaikutuksia, mutta riskit eivät katoa. Parasetamoli on yleensä hyvin siedetty, mutta suurina annoksina voi aiheuttaa maksavaurion vaaraa.

Opioidikipulääkkeet ovat vahvempia ja niitä käytetään keskivaikeaan tai voimakkaaseen kipuun. Esimerkkejä ovat morfiini, oksikodoni, hydromorfoni ja fentanyyli. Niitä käytetään lyhytaikaisesti tai pitkäkestoisesti valvotusti. Haittavaikutuksia ovat hengitysvaikeudet, ummetus ja riippuvuus. Opioideja annostellaan yksilöllisesti ja potilasta seurataan säännöllisesti.

Adjuvantti- ja paikallisanalgeetit sisältävät masennus- ja antikonvulsantteja, joita käytetään erityisesti neuropatisen kivun hoitoon, sekä paikallisia analgeetteja kuten lidokaiinipäätteitä ja kapsaisiini. Esimerkkejä adjuvantteista ovat amitryptiili, duloksetiini sekä gabapentinoidit (gabapentin, pregabalin). Kivunhoito suunnitellaan yleensä yksilöllisesti ja voidaan käyttää useamman ryhmän yhdistelmää.

Kivunhoito voidaan toteuttaa monipuolisesti ja turvallisuutta seurataan jatkuvasti, erityisesti vanhusten, raskausaikana olevien sekä munuaisten tai maksan vajaatoiminnan omaavien potilaiden kohdalla.