kielitutkimus

Kielitutkimus (kielitiede) on tieteenala, joka tutkii ihmiskielen rakenteita, merkityksiä, käyttöä sekä kielen kehitystä. Tutkimus kohdistuu sekä yksittäisiin kieliin että kielikokonaisuuksiin ja sitä lähestytään sekä kuvaavasti että teoreettisesti että soveltavasti. Kielitutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, miten kielet muodostuvat, miten ne ilmaisevat merkityksiä ja miten kieli vaihtelee ajassa, alueellisesti ja kulttuurien välillä.

Keskeisiä osa-alueita ovat fonetiikka ja fonologia, morfologia, syntaksi sekä semantiikka ja pragmatiikka. Lisäksi tutkitaan kielten vaihtelua ja variaatiota sosiaalisten, tilastollisten ja historiallisten tekijöiden mukaan (sosiolingvistiikka, diachroninen kielitiede). Typologia vertailee maailman kieliä rakenteeltaan ja hakee yleisiä periaatteita. Kielellinen oppiminen, kognitio sekä psykolingvistiikka tutkimukset tutkivat, miten kieli omaksutaan ja miten kieltä käsitellään mielessä. Koneellinen kielitiede ja kieliteknologia kehittävät malleja, ohjelmistoja ja sovelluksia.

Menetelmät vaihtelevat kenttätyöstä ja kielten kuvauksesta sekä korpus- ja kokeellisista menetelmistä. Korpuslingvistiikka käyttää suuria aineistoja kielen rakenteiden ja käyttöesimerkkien analysointiin. Tutkimus hyödyntää sekä kuulemiin että kirjoitettuihin kielimuotoihin liittyvää dataa, sekä monikielisyyttä ja monimediakonteksteja.

Kielitutkimuksen juuret ovat useiden perinteiden yhteydessä antiikista nykypäivään. Moderni kielitiede kehittyi 1800– ja 1900-luvuilla strukturalismin, kognitivismin ja generatiivisen kielitieteen ohjelmien kautta. Tutkimus vaikuttaa kieltenopetukseen, kielipolitiikkaan sekä kieliteknologiaan, kuten käännöksiin, puheentunnistukseen ja kielimallien kehittämiseen.