kielisoittimissa

Kielisoittimissa kielten värähtely tuottaa soivan äänen, joka vahvistuu soittimen runkon tai kotelon kautta. Termi kattaa laajan joukon soittimia, kuten viulut, sellot, kontrabassot, kitarat, harput, sitarit ja lukuisat perinteiset instrumentit eri kulttuureissa. Ne jaetaan usein soittotavan mukaan jousittaviin (esimerkiksi viulu), näppäiltäviin tai tempoon lyötyihin (esimerkiksi kitara, kantele, santuri) sekä sähköisiin versioihin, joissa kielten värähtely muunnetaan sähkösignaaliksi.

Kielten materiaalina on käytetty historiallisesti eläinsuolta, mutta nykyaikana yleisiä ovat teräs- ja nailonkielet sekä erikoislegeroinnit. Kotelon muoto, materiaali ja jousen kovuus vaikuttavat äänen sävyyn ja sointiin. Viritys ja intonaatio ovat keskeisiä soittimen soinnin ja sointimallien kannalta; eri kulttuureissa on erilaisia viritysjärjestelmiä ja sävelasteikkoja.

Soittotekniikoita ovat esimerkiksi jousella soitto, sormella näppäily (pizzicato), plektralla soittaminen sekä erilaiset moduloinnit, vibrato ja harmoniat. Kielisoittimet ovat tärkeitä niin solistisessa kuin ensemblemusiikissa ja ne esiintyvät monissa musiikkityyleissä klassisesta ja kansanmusiikista rock- ja elektronisiin sovelluksiin. Sähköistys ja signaalinkäsittely ovat laajentaneet niiden käyttötapoja, mahdollistaen laajemman dynamiikan ja efektien hyödyntämisen. Huolto, kuten kielten vaihto ja virittäminen, on olennainen osa soittimen ylläpitoa.