kansanmusiikista

Kansanmusiikista tarkoitetaan perinteistä, paikallisesti syntynyttä ja suullisesti siirtynyttä musiikkiperinnettä, joka liittyy elämänrytmeihin, juhliin ja työtehtäviin. Termi kattaa laulut, soittokappaleet, tanssimusiikin ja runonlaulut sekä niihin liittyvät esitystavat ja tarinankerronnan.

Kansanmusiikin tunnuspiirteitä ovat yksinkertaiset, toistuvat melodiat, modaalisuus tai kansalliselle alueelle tyypilliset asteikot sekä vahva rytminen perinne tanssimusiikin muodossa. Tyypillisiä soittimia Suomessa ovat kantele, viulu, jouhikko ja haitari (pelimanniperinne), mutta alueelliset erot ja instrumenttivalikoima vaihtelevat laajasti.

Historia ulottuu kansan suullisesta lauluperinteestä aina kansallisromanttiseen kiinnostukseen 1800-luvulla ja 1900-luvun kenttätyöhön, jonka seurauksena runsaasti aineistoa tallennettiin arkistoihin. 1960–90-luvuilla koettiin herääminen ja elvytys, minkä myötä perinteitä alettiin esiintyä ja sovittaa myös nykymusiikkiin.

Nykykansanmusiikki kattaa sekä perinteisen esittämisen että fusion-lähestymistavat, joissa yhdistyvät jazz, rock ja maailmanmusiikki. Säilyttämistä tukevat festivaalit, opetus sekä arkistointi, jotka auttavat ylläpitämään ja tutkimaan kulttuuriperintöä muuttuvassa yhteiskunnassa.