kenttääänitysten

Kenttääänitykset ovat äänitteitä, jotka on otettu pois studion kontrollista, usein luonnon, kaupungin tai muun reaalimaailman äänikentästä. Niiden tarkoituksena on tallentaa autenttisia kuulohavaintoja sekä dokumentoida ympäristön äänimaisemaa tai tarjota aineistoa taiteelliselle, tieteelliselle tai dokumentaariselle työskentelylle.

Historiassa kenttääänitykset kehittyivät 1800-luvun lopulta lähtien siirrettävien äänityslaitteiden myötä. 1900-luvulla etnografiset tutkimukset, radio- ja elokuvaprojektit sekä luonnon äänien tallennus lisäsivät käytäntöä. Digitaalisen aikakauden myötä pienet kannettavat tallentimet, eritasoiset mikrofonipaketit ja erilaiset tallennusformaatit ovat tehneet kenttääänityksestä laAJasti käytettävän ja pitkään kestoisista sessioista mahdollisen.

Laitteisto ja tekniikat vaihtelevat. Käytössä ovat kannettavat digitaliset äänitysjärjestelmät sekä useita mikrofonivaihtoehtoja. Yleisimmät asetelmat ovat yksittäinen mikrofoni, stereo-parit (XY, AB) sekä binauraaliset kokoonpanot (MS, binaural). Tuuli- ja käsittelykestävät suojukset sekä oikeat korjausmenetelmät parantavat tallenteen laatua. Eri paikoissa painotetaan tasapainon, kohinan hallinnan ja ympäristön akustisen kontekstin tallentamista.

Etiikka ja oikeudet: kenttääänityksiä tehtäessä on tärkeää huolehtia yksityisyydestä, saada suostumus, huomioida paikalliset lait sekä kulttuurinen konteksti ja tallenteiden jakamisen lisenssivaatimukset.

Käyttökohteet vaihtelevat tutkimuksesta taiteelliseen ääniympäristöön: äänimaailman rakentaminen, luonnon ja kaupungin akustinen ekologia sekä arkeologiset ja historialliset tutkimukset. Termiä soundscape ja akustinen ekologia on laajemmin kehittänyt R. Murray Schafer.