kartoitustekniikkaa

Kartoitustekniikkaa tarkoittaa menetelmien ja lähestymistapojen kokonaisuutta, joiden avulla kerätään, tallennetaan ja tulkitaan tietoa tietystä kohteesta tai ilmiöstä. Sillä viitataan sekä maantieteellisiin ja ympäristötutkimukseen liittyviin kartoituksiin että informaatio- ja riskianalyyseihin liittyviin kartoitusprosesseihin. Tekniikkaa hyödynnetään monilla aloilla, kuten geoinformaatiossa, kaupunkisuunnittelussa, ympäristö- ja luonnonvaratutkimuksissa sekä turvallisuus- ja IT-alan kartoituksissa.

Keskeisiä kartoitustekniikan lähestymistapoja ovat primaarinen kartoitus, johon kuuluu kenttätyö, havainnointi, mittaukset, haastattelut ja kyselyt, sekä sekundaarinen kartoitus, jossa hyödynnetään valmiita tietoaineistoja, kuten kirjallisuutta, rekistereitä ja olemassa olevia datalähteitä. Tekniikoita voidaan toteuttaa maastossa, ilmasta käsin tai digitaalisesti erilaisten sensorien ja automatisoitujen analyysien avulla. Geospatiaalinen analyysi, kartta- ja SIG-työkalut sekä etäilmaisut ovat yleisiä osa-alueita, mutta teknologian rooli vaihtelee sovelluksen mukaan.

Kartoitusprosessi etenee tavoitteen määrittelystä suunnitteluun, tiedonkeruuseen, laadunvarmistukseen ja tiedon analysointiin sekä lopulta raportointiin ja päätöksentekoon. Tiedon laatua ja luotettavuutta ylläpidetään dokumentoinnilla, toistettavuudella sekä epävarmuustekijöiden kuvaamisella. Eettiset ja oikeudelliset näkökulmat mainitaan usein etukäteen, mukaan lukien yksityisyys, henkilötietojen käsittely ja omistusoikeudet sekä aineiston käyttöoikeudet.

Esimerkkejä sovelluksista ovat ympäristökartoitukset (vesistötilanne, haitta-aineet), infrastruktuurin kartoitus (kunnossapito, turvallisuus), IT-omaisuuden inventaario sekä markkina- ja käyttäjäkartoitukset. Kartoitustekniikkaa kehitetään jatkuvasti uudenlaisten mittausmenetelmien ja datanalyysien myötä.