kartoittamista

Kartoittamista on prosessi, jossa kerätään, tallennetaan ja esitetään maantieteellisiä tai alueeseen liittyviä tietoja karttojen, paikkatietoaineistojen ja muiden tiedonmuotojen avulla. Kartoittaminen voi käsittää sekä luonnon- että rakennettujen ympäristöjen ominaisuuksien mittaamisen ja kuvaamisen sekä ilmiöiden kuten maankäytön, väestön tai resurssien inventoinnin.

Menetelmät ja työkalut vaihtelevat tehtävän mukaan. Kenttämittaukset ja maanmittaustekniikat ovat yleisiä sekä paikallisten rajojen että rakennettujen kohteiden kartoittamisessa. Kaukokartoitusmenetelmät, kuten ilmakuvat, satelliittikuvaus ja fotogrammetria, sekä teknologiat kuten GNSS/GPS ja LiDAR, tukevat suurempia alueita ja vaikeapääsyisiä paikkoja. Tuloksena syntyvät tiedot käsitellään ja laaditaan useimmiten paikkatietoarkistoihin tai GIS-tiedostoihin, joita voidaan käyttää erilaisissa analyyseissä ja päätöksenteossa.

Tulokset ja tuotokset voivat olla karttoja, paikkatietoaineistoja, tilastoraportteja tai interaktiivisia karttapalveluita. Kartoittamisen laatu riippuu tarkkuudesta, mittakaavasta, koordinaattijärjestelmästä sekä metadatasta ja laadunvarmistuksesta. Prosessi sisältää määrittelyn, tiedon keruun, käsittelyn ja analyysin, laadun tarkistamisen sekä karttojen laatimisen ja ylläpidon sekä jakelun.

Sovelluksia on monia: kaupunkisuunnittelu, luonnonvarojen hallinta, ympäristön seuranta, pelastus- ja riskienhallinta sekä infrastruktuurihankkeet. Suomessa kartoittaminen liittyy läheisesti maanmittaukseen ja paikkatietojen hallintaan; viranomaiset kuten Maanmittauslaitos sekä lainsäädäntö ohjaavat toimintaa, ja tuotettua tietoa hyödynnetään sekä julkisessa hallinnossa että yksityisessä sektorissa. Historia ulottuu perinteisistä kartastoista digitaalisiin paikkatietoaineistoihin.