kaivausten

Kaivausten käsite kattaa tutkimustoimet, joissa maaperää tai rakennusten alapuolisia kerroksia avataan järjestelmällisesti tarkoituksenaan saada tietoa menneestä. Vaikka sanaa käytetään yleisimmin arkeologisiin kaivauksiin, sitä voidaan käyttää myös geologisiin, paleontologisiin tai rakennusprosessiin liittyviin kaivutoimiin. Keskeinen ajatus on kerrostumien ja tilojen tutkiminen sekä niiden kautta kätkettyjen tapahtumien ja esineiden ymmärtäminen.

Arkeologiset kaivaukset tähtäävät muinaisten yhteisöjen elintavan, asumistapojen ja hautajärjestelmien rekonstruointiin. Työt etenevät suunnitelman mukaan: alueen kartoitus, koekaivaukset, täysmittaiset kaivaukset sekä kerroksellisuuden ja kontekstin tutkiminen. Dokumentointi on olennainen osa prosessia: kenttämuistiinpanot, valokuvat, jäännösten mittaukset sekä löytöjen rekisteröinti museoesineinä. Esineet, rakennusosat ja orgaaniset jäännökset tarjoavat aineiston sekä typologiseen että ajoitukseen.

Ajoitusmenetelmät voivat sisältää radiokarbonaatioon perustuvat tutkimukset, dendrokronologia sekä typologiset menetelmät. Suomessa kaivausten sääntely ja tuki tapahtuvat kulttuuriperinnön hoidon näkökulmasta. Museovirasto ja muut viranomaiset vastaavat luvista, ohjeistuksesta ja arkeologisen työn eettisistä periaatteista. Ennakko- tai pelastustutkimukset toteutetaan rakennushankkeiden yhteydessä, jotta kulttuuriperintö voidaan kirjata ennen uutta vaikutusta.

Kaivausten tulokset säilytetään museo- ja arkistokokoelmissa, ja niistä laaditaan julkaisuja sekä raportteja, jotka parantavat ymmärrystä menneisyydestä sekä tukevat yhteiskunnan kulttuuriperinnön saavutettavuutta.