insuliiniresistenssin

Insuliiniresistenssi on tila, jossa kehon solut reagoivat insuliiniin heikommin kuin normaalisti. Tämä johtaa veren glukoositasojen kohoamiseen ja usein kompensoivaan hyperinsulinemiaan, kun haima erittää enemmän insuliinia yrittäessään ylläpitää verensokeria. Insuliini vaikuttaa pääasiassa lihas-, rasva- ja maksasoluihin, ja resistenssi näissä kudoksissa voi heikentää glukoosin ottoa sekä lisätä maksan glukoosintuotantoa.

Syyt ja riskitekijät ovat monimutkaisia ja niitä voivat pahentaa liikalihavuus, vähäinen fyysinen aktiivisuus, geneettinen alttius sekä ikä. Erityisryhmiin kuuluvat miehillä ja naisilla polykystisten munasarjojen oireyhtymä (PCOS), sekä henkilöt, joilla on sekä metabolinen oireyhtymä että maksasairaus kuten ei-alkoholinen rasvamaksa (NAFLD). Myös raskaus, hormonaaliset muutokset ja joidenkin lääkkeiden käyttö voivat liittyä insuliiniresistenssiin.

Patofysiologinen tausta on monitahoinen: heikentynyt insuliinin signaling-ketju (mm. IRS-1, PI3K, Akt) sekä epätyypillinen seriinifosforylaatio voivat vähentää glukoosin kulkua soluihin. Rasvojen ja lipiidien kertymä sekä tulehdukselliset signaalit voivat vahvistaa resistenssiä. Tunnistus perustuu sekä oireisiin että epälineaarisiin mittauksiin; kultaakin arvokkaampi on kliininen epäily ja riskitekijöiden kartoitus. Tarkkaa yksittäistä testin tulosta ei ole, mutta HOMA-IR ja QUICKI sekä euglycemic-hyperinsulinemic clamp -menetelmä ovat tutkimuksessa käytettävissä.

Hoito painottuu elämäntapamuutoksiin sekä riskien pienentämiseen. Painonhallinta ja säännöllinen liikunta parantavat insuliiniherkkyyttä. Ravitsemuksessa korostuvat kuitujen ja täysipainoisten rasvojen laadukkaat lähteet sekä sokerin vähentäminen. Lääkkeellisessa hoidossa metformiini on yleinen valinta; tarvittaessa voidaan käyttää pioglüksonia tai muita siellä olevia hoitovaihtoehtoja, joiden hyötyjä ja riskejä punnitaan yksilöllisesti. PCOS:ssa hoito keskittyy sekä insuliiniresistenssin lievittämiseen että hyperandrogenismin oireisiin.