inaktivoitumisen

Inaktivoituminen tarkoittaa prosessia, jossa jokin toiminta, toiminnallinen rakenne tai kyky menettää tai merkittävästi heikentyä. Käsite on yleinen monilla tieteenaloilla ja tarkoittaa sekä palautuvaa että pysyvää menettämistä. Biologiassa ja biokemiassa inaktivoituminen voi kohdata entsyymejä, proteiineja tai ionikanavia ja syntyä esimerkiksi ympäristötekijöiden muutoksista.

Syy- ja mekanismit: Lämpö, pH, kemialliset modifikaatiot sekä proteolyysi voivat johtaa inaktivoitumiseen. Entsyymien inaktivoituminen syntyy usein denaturoitumisesta tai kemiallisista modifikaatioista, jolloin aktiivinen keskus menettää kyvyn katalysoida reaktiota. Ionikanavien tapauksessa inaktivaatio on nopea tila, jonka avulla solut säätelevät sähköistä signaalia.

Esimerkkejä: Inaktivoituminen on keskeinen osa fysiologista säätelyä; jänniteherkät natriumkanavat inaktivoituvat nopeasti avautumisensa jälkeen, mikä pysäyttää solun toiminnan tietyllä ajanjaksolla. Rokotteissa inaktivoituminen tarkoittaa patogeenin tai sen osien tappamista siten, ettei se enää voi replikoitua; inaktivoidut rokotteet valmistetaan usein kuumentamalla tai kemiallisella käsittelyllä. Bioteknologiassa inaktivoituminen voi olla haluttu vaihe prosesseissa, joissa aktiivisuuden pysäyttäminen parantaa turvallisuutta tai kontrollia.

Merkitys: Inaktivoitumisen ymmärtäminen auttaa selittämään sekä elimistön luonnollisia säätelymekanismeja että teollisia prosesseja, kuten rokotteiden kehittämistä, lääkkeiden turvallisuutta ja biologisten sekä kemiallisten järjestelmien optimointia. Mittauksissa inaktivoitumisen aste arvioidaan residuaalisen aktiivisuuden tai rakenteellisten sekä toiminnallisten muutosten perusteella.