impulssikontrolliin

Impulssikontrolli on kykyä hillitä kiusausta tai nopeita reaktioita sekä lykätä palkintoja lyhyen aikavälin hyötyjen vuoksi, jotta voidaan saavuttaa pitkäaikaiset tavoitteet. Se kuuluu itsesäätelyn ja executive-funktion osa-alueisiin ja vaikuttaa sekä ajatteluun että käyttäytymiseen.

Neurobiologisesti impulssikontrolliin osallistuvat etuotsalohkon alueet, kuten prefrontaalinen korteksi, sekä niiden yhteydet limbiseen järjestelmään ja anterioriseen cingulaariseen korteksiin. Pelkistetysti kyse on palkkiojärjestelmän ja kognitiivisen kontrollin vuorovaikutuksesta, jonka toimintaa säätelevat dopamiini- ja noradrenaliinijärjestelmät. Kehityksellisesti impulssikontrolli kehittyy lapsuudessa ja nuoruudessa ja voi jatkaa kehittymistään aikuisikään asti, yksilöllisesti vaihdellen.

Impulssikontrollin häiriöt liittyvät lukuisiin kliinisiin tiloihin. Esimerkkejä ovat ADHD, päihde- ja peliriippuvuudet sekä impulsiivisuuteen liittyvät häiriöt kuten kleptomania ja pyromania; lisäksi impulssikontrollin vaikeudet voivat esiintyä monissa mielialahäiriöissä ja persoonallisuushäiriöissä. Näihin liittyy usein lisääntynyt riskinotosta ja vaikeuksia säädellä käyttäytymistä.

Arviointi ja tutkimus hyödyntävät sekä kliinistä haastattelua että itsearviointia sekä käyttäytymistestejä. Tavallisia mittareita ovat BIS-11 (Barratt Impulsiveness Scale) sekä kognitiiviset tehtävät kuten go/no-go- ja stop-signal -tehtävät, jotka eroavat eri impulsiivisuuden ulottuvuuksien mukaan.

Hoito ja tuki koostuvat usein kognitiivis-behavioraalisesta tai dialektisesta käyttäytymisterapiasta sekä mindfulness-harjoituksista ja ympäristöstrategioista. Tarvittaessa voidaan tukea lääkityksellä esimerkiksi ADHD:n hoitoon sekä yksilöllisellä, moniammatillisella lähestymistavalla.