ilmanlaatudirektiiveihin

Ilmanlaatu-direktiivit ovat Euroopan unionin säädöksiä, joilla pyritään turvaamaan ilmanlaatu sekä ihmisten terveys että ympäristö. Ne asettavat yhdentäviä vaatimuksia ilmanlaadun mittaamisesta, seurantaverkostoista sekä toimenpiteistä, joilla pyritään pitoisuuksien tai pitoisuuksien ylitysten hallintaan. Direktiivit koskevat sekä kaupunki- että maaseutualueita ja niiden täytäntöönpanoa valvovat sekä kansalliset että EU-tason toimielimet.

Keskeiset osat ovat ilmanlaatuun liittyvä kehyssäädäntö ja päästötasojen hallintaan liittyvä lainsäädäntö. Pääasiallisena kehyksenä toimii laaja direktiivi, jonka mukaan jäsenvaltioiden on monitoroitava ja arvioitava ilmanlaatu sekä asetettava kartoituksia ja toimintaohjelmia, jotta ylityksiä voidaan välttää tai minimoida. Lisäksi on olemassa erityisiä direktiivejä, jotka asettavat kansallisia päästökattoja ja raja-arvoja tunnistettaville epäpuolille kuten typen oksidit, rikkidioksidi, pienhiukkaset ja muiden haitallisten aineiden pitoisuudet sekä maankäyttö- ja toimialakohtaisia rajoituksia.

Vaatimukset jäsenvaltioille kattavat ilmanlaadun seurantaverkostojen vahvistamisen, tulosten raportoinnin sekä julkisen tiedottamisen. Jäsenvaltiot laativat toimenpideohjelmia ja tarvittaessa kevennettyjä tai tiukennettuja toimenpiteitä, joilla estetään ei-toivottujen pitoisuuksien ylityksiä ja parannetaan kokonaisilmanlaatua. Euroopan unioni seuraa tilannetta ja juridiikan välinein varmistaa, että jäsenvaltiot noudattavat velvoitteitaan. Tiedonvaihto ja tilastointi tapahtuvat muun muassa Euroopan ympäristöviraston (EEA) ja Euroopan komission kautta.

Nykytilassa ilmanlaatu-direktiivit muodostavat jatkuvan kehittämisen kohteen, kun tiedonkeruuta ja teknologisia ratkaisuja päivitetään vastaamaan uusia tutkimustuloksia sekä ilmastonmuutoksen hillintään liittyviä tavoitteita. Niillä on keskeinen rooli sekä kansallisessa suunnittelussa että rajaintylisissä toimintamalleissa, jotka vaikuttavat terveyteen ja ympäristöön.