hyperthyreoosihoidoissa

Hypertyreoosin hoidoissa tavoitteena on normalisoida kilpirauhasen hormonitasot, lievittää oireet ja ehkäistä komplikaatioita kuten sydänoireita ja osteoporoosia. Yleisimmät syyt ovat Gravesin tauti, toksinen monodulaarinen kilpirauhasen liikatoiminta sekä toksinen adenooma. Diagnoosi perustuu matalaan TSH-arvoon ja kohonneisiin vapaisiin T4- ja/tai T3-arvoihin, ja TRAb-vasta-aineet voivat tukea Gravesin taudin sekä kilpirauhasen autoimmuunitoiminnan diagnosointia.

Hoito valitaan yksilöllisesti iän, taudin syyn, kilpirauhaskoon sekä mahdollisen raskauden mukaan. Yleisimmät hoitomuodot ovat tiouryylilääkkeet (metimatsoli, karbimatsoli ja propyltiouratsiili), joilla vähennetään hormonituotantoa. Lääkitystä seurataan säännöllisesti TSH- ja vapaan T4/T3-arvojen sekä kliinisen vasteen perusteella. Haittavaikutukset voivat olla vakavia, kuten agranulosytoosi tai maksavauriot, ja hoito lopetetaan tarvittaessa.

Beetasalpaajat, esimerkiksi propranololi, lievittävät sydänoireita ja vapinaa oireiden hallinnassa.

Radioaktiivinen I-131-hoito on yleinen vaihtoehto aikuisilla; se tuhoaa liiallisia hormonintuottajia ja useimmiten johtaa pysyvään kilpirauhasen toiminnan alenemaan, jolloin elinikäinen kilpirauhashormonikorvaushoito voi olla tarpeen.

Kirurginen hoito eli kilpirauhasen poisto (tyreoidektomia) voi olla suositeltavaa suurille goitereille, epätyypillisille kasvaimille tai silloin, kun muut hoitomuodot eivät sovellu.

Raskauden aikana hoito suunnataan turvallisesti: ensimmäisellä kolmanneksella PTU voi olla suositeltu, toisessa ja kolmannessa kolmanneksessa käytetään yleensä metimatsolia tai karbimatsolia. Seuranta on elinikäistä: potilasta seurataan TSH:n sekä vapaan T4- ja T3-arvojen avulla, ja hoitoa säädetään kliinisen vasteen mukaan.