hypertensiossa

Hypertensio, eli pitkäaikainen korkea verenpaine, on yleinen verenkiertoelimistön sairaus, joka lisää riskiä sydän- ja verisuonitaudeille sekä munuaisten toimintahäiriöille. Verenpaine määritellään systolisen ja diastolisen arvon perusteella. Usein korkea verenpaine katsotaan olevan yli 140/90 mmHg, ja jotkut ohjeet käyttävät alhaisempaa 130/80 mmHg rajaa hoidon päätöksessä.

Etiologia: Suurin osa tapauksista on primaarista hypertensiota, ja taustatekijät ovat monimutkaisia, vaikuttavat elintavat ja perinnöllisyys. Sekundaarinen hypertensio johtuu toisesta sairaudesta tai lääkkeestä, esimerkiksi munuaissairaudet, uniapnea, lisämunuaisen toimintahäiriöt tai joidenkin lääkeaineiden vaikutukset.

Diagnosointi: Verenpaine tulisi mitata useilla mittauksilla sekä terveydenhuollossa että kotona oikeilla tekniikoilla. Tarvittaessa käytetään vuorokausimittausta (ambulanttinen verenpaineen seuranta) auttamaan diagnoosia sekä hoitovasteen arviointia.

Hoito: Tavoitteena on verenpaineen pitäminen normaalina tai lievästi kohonneena sekä riskien vähentäminen. Keskeisiä keinoja ovat elämäntapamuutokset (laihtuminen, säännöllinen liikunta, suolan rajoitus, alkoholin kohtuullinen käyttö, tupakoinnin lopettaminen) sekä lääkitys. Ensimmäisten valintojen ryhmiä ovat ACE-estäjät, ARB:t, diureetit ja kalciumkanavan salpaajat; valinta räätälöidään potilaan muiden sairauksien mukaan.

Seuranta ja komplikaatiot: pitkäaikainen hoitamaton hypertensio voi johtaa sydäninfarktiin, aivohalvaukseen, sydämen vajaatoimintaan, munuaissairauksiin sekä verkkokalvon vaurioihin. Hyvin hoitona verenpaineet voidaan usein hallita ja riskit vähentyä.