henkisyyden

Henkisyys on suomalaisessa kielessä ihmisen psyykkiseen, henkiseen ja arvoihin liittyvä ulottuvuus. Se kuvaa niitä piirteitä ja voimia, jotka muodostavat ihmisen kokemuksen, identiteetin sekä moraalisen harkinnan. Henkisyydestä puhutaan sekä yksilön ominaisuutena että yleisenä ihmisyyden käsitteenä, ja sitä tarkastellaan usein sen vuorovaikutuksessa muun elämän kanssa.

Sanana henkisyys juontaa hengestä, mielestä ja elämästä, ja se rakentuu -isyys-suffiksesta, jolla muodostetaan abstrakteja laadunilmauksia. Henkisyydestä puhuttaessa viitataan sekä mielen, tunteiden ja tahdon kokemukselliseen ulottuvuuteen että kulttuurillisesti ja historiallisesti muovautuneeseen ihmisyyden kuvaan.

Käytännön kontekstissa henkisyyden käsite esiintyy filosofiassa, psykologiassa, teologiassa ja sosiologiassa. Se voi tarkoittaa itsetuntemuksen, arvojen ja elämän merkityksen tutkimista sekä ihmisen moraalista harkintaa ja luovuutta. Kulttuurisissa keskusteluissa henkisyys voidaan nähdä sekä yksilöllisen identiteetin että yhteisön tarinoiden kantajana. Eri konteksteissa painotukset vaihtelevat: uskonnollisessa keskustelussa henkisyys voi liittyä yhteyteen jumaluuteen tai pyhään, kun taas sekulaarissa keskustelussa se voi tarkoittaa henkilön elämän tarkoituksen ja hyvinvoinnin kokemista.

Koska henkisyys on monitahoinen ja tulkinnanvarainen ilmiö, sen määritelmät ja painotukset heijastavat kulttuurisia sekä aikakauskohtaisia näkemyksiä. Lisätään, että henkisyys sekä ihminen että yhteisöt ovat sen keskeisiä tutkimuskohteita.

Yhteydessä käytettäviä avainsanoja ovat henkisyys, henkinen, ihmisyys ja psyyke.