heijastinteleskoopin

Heijastinteleskooppi, tunnettu myös nimellä peiliteleskooppi, on optinen laite, joka käyttää peilejä valon keräämiseen ja kohdistamiseen. Sen sijaan, että linssit taittaisivat valoa, heijastinteleskoopin pääkomponentti on kovera peili, joka heijastaa valonsäteet takaisin yhteen pisteeseen, polttopisteeseen. Tämä polttopiste on yleensä siellä, missä katseluokulaari tai kamera sijaitsee.

Ensimmäisen toimivan heijastinteleskoopin rakensi Isaac Newton vuonna 1668. Hänen suunnittelunsa käytti koveraa parabolista peiliä pääpeilinä ja pientä tasaista peiliä ohjaamaan heijastunutta valoa sivulle katseluun. Tällaista teleskooppia kutsutaan newtonilaiseksi teleskoopiksi. Muita yleisiä heijastinteleskooppien tyyppejä ovat cassegrain-teleskooppi, joka käyttää toista koveraa peiliä valon heijastamiseen takaisin pääpeilin keskellä olevan reiän läpi, ja kasegrain-tyyppiset muunnelmat, kuten Ritchey-Chrétien-teleskooppi, joka on suosittu ammattimaisissa observatorioissa sen paremman kuvanlaadun vuoksi.

Heijastinteleskooppien etuja ovat muun muassa se, että ne voivat olla suurempia ja edullisempia valmistaa kuin linssiteleskoopit, ja ne eivät kärsi kromaattisesta aberraatiosta eli värivirheestä, joka voi esiintyä linssiteleskoopeissa. Niitä käytetään laajalti tähtitieteellisessä havainnoinnissa, aina harrastajien kaukoputkista suuriin ammattimaisiin observatorioihin. Suuremmat heijastinteleskoopit pystyvät keräämään enemmän valoa, mikä mahdollistaa heikompien ja kauempana olevien kohteiden tarkkailun.