Heijastinteleskooppien

Heijastinteleskoopit, tunnetaan myös peiliteleskooppeina, ovat optisia instrumentteja, jotka käyttävät peilejä valon keräämiseen ja keskittämiseen. Toisin kuin linssiteleskoopeissa, jotka taittavat valoa linssien läpi, heijastinteleskoopit käyttävät kaarevaa peiliä, pääpeiliä, heijastamaan tulevaa valoa takaisin kohti toista, pienempää peiliä, apupeiliä. Tämä apupeili sitten ohjaa keskittyneen valonsukelluksen tai sivulle katselulaitteeseen, kuten okulaariin.

Yleisin heijastinteleskoopin tyyppi on Newtonin teleskooppi, jonka Sir Isaac Newton kehitti 1600-luvulla. Siinä pääpeili on parabolisessa muodossa ja apupeili on tasainen ja 45 asteen kulmassa keskipisteessä, jotta valo voidaan ohjata okulaariin teleskoopin sivulle. Toinen yleinen tyyppi on Cassegrain-teleskooppi, jossa on kaksi kaarevaa peiliä: pääpeili, joka on reiällinen keskeltä, ja hyperbolinen apupeili, joka heijastaa valon takaisin pääpeilin reiän läpi okulaariin, joka on teleskoopin takana.

Heijastinteleskoopeilla on useita etuja. Ne eivät kärsi kromaattisesta aberraatiosta, eli värivirheestä, joka voi esiintyä linssiteleskoopeissa, koska peilit heijastavat kaikkia aallonpituuksia samalla tavalla. Ne ovat myös yleensä edullisempia valmistaa suuremmille aukoille verrattuna linssiteleskooppeihin, mikä tekee niistä suosittuja tähtiharrastajien keskuudessa, jotka etsivät tehokasta instrumenttia syvän taivaan kohteiden havainnointiin. Lisäksi heijastintelekooppien rakenne on yleensä yksinkertaisempi, mikä helpottaa niiden huoltoa.