Heijastinteleskoopit

Heijastinteleskoopit, eli peilikaukoputket, ovat tähtitieteellisiä kaukoputkia, jotka käyttävät peilejä valon keräämiseen ja kohdistamiseen. Ne ovat yleisin kaukoputkityyppi ammattimaisessa ja harrastelijakäytössä niiden tehokkuuden ja suurten kokojen rakentamisen helppouden vuoksi.

Keskeinen osa heijastinteleskooppia on pääpeili, joka on yleensä kovera. Tämä peili heijastaa sisään tulevan valon ja keskittää sen polttopisteeseen. Useimmissa heijastinteleskoopeissa käytetään toista, pienempää peiliä, jota kutsutaan sekundääripeiliksi, ohjaamaan valo silmälasin tai kameran polttopisteeseen. Tämä sekundääripeili sijoitetaan kaukoputken säteelle, mutta sen on oltava tarpeeksi pieni, jotta se ei merkittävästi estä tulevaa valoa.

Heijastinteleskoopit eivät kärsi kromaattisesta aberraatiosta, eli värivirheestä, joka vaivaa taittimia, koska peilit heijastavat kaikkia valon aallonpituuksia samalla tavalla. Tämä tekee niistä erinomaisia havainnoimaan värien eroja kohteissa. Heijastinteleskoopit ovat myös usein kustannustehokkaampia suurten aukkojen rakentamisessa verrattuna vastaavan kokoisiin taittimiin.

Newtonin kaukoputki on yksi tunnetuimmista heijastinteleskoopin tyypeistä. Se käyttää parabolista pääpeiliä ja tasoa olevaa sekundääripeiliä 45 asteen kulmassa. Muita heijastinteleskooppien malleja ovat esimerkiksi Cassegrain- ja Schmidt-Cassegrain-kaukoputket, jotka käyttävät monimutkaisempia peilijärjestelmiä pitempien polttovälien saavuttamiseksi kompaktimmassa rakenteessa. Heijastinteleskoopit ovat korvaamattomia työkaluja niin tähtitieteellisessä tutkimuksessa kuin myös tähtiharrastajien taivaan ihmettelyssä.