hapettaminen

Hapettaminen on kemiallinen reaktio, jossa aine menettää elektroneja tai sen oksidointilila nousee. Hapettuminen kuuluu redox-reaktioihin, joissa toisen aineen hapetus vastaa toisen aineen pelkistymistä. Hapettuminen ei aina vaadi suoraa happea, vaan kyse on elektronien siirroista ja uudesta oksidointitilanteesta.

Käytännössä hapettuminen tarkoittaa elektronien luovuttamista: hapettuva aine antaa elektroneja ja pelkistyvä aine vastaanottaa niitä. Yleensä hapettimena toimii happi tai jokin muu vahva oksidant; pelkistimenä on usein metalli tai orgaaninen yhdiste. Hapettumien nopeuteen vaikuttavat lämpötila, kosteus, pH ja mahdolliset katalyytit tai inhibitorit.

Esimerkkejä hapettumisreaktioista ovat raudan korroosio kosteudessa ja hapen vaikutuksesta, jonka tuloksena syntyy rautaoksidia ja -hydroksideja; palaminen eli hapettu yhdisteen kuten polttoaineen kanssa rikkihapon tai ilman hapen läsnä ollessa; sekä orgaanisten aineiden oksidoituminen, jota tapahtuu esimerkiksi biologisessa soluhengityksessä.

Hapettamista voidaan ohjata ja vaimentaa eri tavoilla. Korroosion ehkäisyyn käytetään suojapinnoitteita, galvanoitiota, passivaatiota ja antioksidantteja sekä kontrolloitua ilmaa ja kosteutta. Biologiassa hapettuminen on välttämätöntä energiantuotantoon, mutta sitä voidaan säädellä antioksidanteilla ja entsymaattisilla säätelyillä.

Hapettaminen on keskeinen käsite kemian, materiaalitieteen, biokemian ja ympäristötieteen aloilla, sillä se vaikuttaa sekä materiaalien kestävyyteen että biologisiin ja ekologisiin prosesseihin.