hajuttomuus

Hajuttomuus, tai anosmia, on tila, jossa henkilön hajuaisti on kokonaan tai osittain menetetty. Se voi olla tilapäinen tai pysyvä ja vaikuttaa sekä yksittäisten hajujen havaitsemiseen että koko hajumaailmaan. Osittainen heikkeneminen tunnetaan hyposmiana, täydellinen menetyksenä annsmia. Hajuttomuus voi esiintyä äkillisesti tai kehittyä vähitellen.

Yleisimmät syyt ovat virukset ja nenä- sekä korvatieinfektiot, allerginen nenäkehräys ja nenäontelon obstruktio, esimerkiksi nenäpolyyppien tai rakenteellisten poikkeamien seurauksena. Myös päävammat, aivoperäiset sairaudet (esimerkiksi Alzheimerin tai Parkinsonin taudit), sekä pitkäaikainen altistuminen toksisille aineille voivat aiheuttaa hajuttomuutta. Äkillinen hajuttomuus on erityisen huolestuttava oire, joka voi liittyä esimerkiksi koronavirustartuntaan. Tilaa voivat pahentaa myös tupakointi ja iän myötä tapahtuva hajuaistin heikkeneminen.

Oireet ja liitännäiset ilmiöt vaihtelevat: hajuttomuus voi ilmetä osana polttoaisen flunssan, sen lisäksi maku voi heikentyä, ja joidenkin henkilöiden hajut voivat tuntua ruokahalua vääristäen. Parosmia on hajujen vääristyminen, joka voi ilmetä toipumisen aikana ja voi olla hämmentävää.

Diagnoosi perustuu kliiniseen arvioon sekä hajutesteihin, kuten standardoituihin testipaketteihin (esim. Sniffin’ Sticks tai UPSIT). Tarvittaessa käytetään nenäontelon tutkimuksia ja kuvantamistutkimuksia syyn selvittämiseksi.

Hoito kohdistuu syyn mukaan. Tulehdukselliset tilat hoidetaan tulehduksen hallinnalla, nenäpolyyppien tai tukosten poistolla voidaan lääketieteen keinoin tai kirurgisesti. Olfaktorinen koulutus eli hajujen systemaattinen toistaminen on osoittanut hyötyä joidenkin potilaiden hajuaistin palautumisessa. Ennuste riippuu syystä ja ajankohdasta; viruksellisten hajuttomuuksien toipuminen on yleistä, mutta pysyvä hajuttomuus on mahdollista.